Rakkautta ennen ja jälkeen

Before Sunrise (1995)

Before Sunset (2004)

Nyt kävi niin, että omat tempaukset ovat jääneet siisteydessä muiden jalkoihin. Tänään yksi rohkea lähipiirin muru on hypännyt aamulla koneeseen ja varmaan jo laskeutunut Prahaan, missä aikoo viettää reilun viikon seurassa, jonka on tavannut viimeksi 10 vuotta sitten.

Miten mahtavaa! Ja rohkeaa!

Koko tarina on aikalailla suoraan luettavissa leffoista Rakkautta ennen auringonnousua (1995) ja Rakkautta ennen auringonlaskua (2004). Joissa yksi suosikkinäyttelijöistäni Ethan Hawke on supersöpö ja Julie Delpy näyttelee superhienosti. No, kai se Ethankin hommansa hyvin hoitaa.

Tai no siis ei koko tarina, vaan nyt ollaan vasta jälkimmäisen leffan alussa. Enkä oikein malttaisi odottaa, että kuulen sieltä jotakin. Tai toisaalta toivon, että viestejä ei tule - se tarkoittaa, että kaikki menee paremmin kuin hyvin.

Ollaan juteltu reissusta aika paljon ja olen sanonut, että mitä tahansa siellä tapahtuu, niin sinne lähteminen on hyvä juttu. Se on osoitus siitä, että uskaltaa ottaa riskejä, tehdä hulluja juttuja ja tavallaan ehkä vielä luottaa aivan käsittämättömältä tuntuvaan romantiikan mahdollisuuteen. Oikeasti kyseisen beiben (niinkuin itseni, ja niin monen meistä) kohdalla kaiken ton voisi olettaa jo vuosien ja kokemusten varrella karisseen.

Jesse: Oh, God, why didn't we exchange phone numbers and stuff? Why didn't we do that? Celine: Because we were young and stupid.
Jesse: Do you think we still are?
Celine: I guess when you're young, you just believe there'll be many people with whom you'll connect with. Later in life, you realize it only happens a few times.
Jesse: And you can screw it up, you know, misconnect.

I Can Read

Fffoundin kautta päädyin I Can Read -sivulle, josta voi tulla uusi suosikki. Kuvia, joissa sanoja. Tai sanoja, joissa kuvia.

Junassa on helpompi hengittää

Pendolinossa matkalla Joensuuhun on yhtäkkiä helpompi hengittää. Ihan kuin päästä, harteilta, palleasta ja vatsasta olisi pudonnut joku isohko, märkää levää muistuttava asia.

Mitä kauempana Helsingistä, töistä, arjesta - sitä helpompaa. Mitä lähempänä rakasta matkamuru A:ta, sen iloisempaa. Mitä enemmän pihalla tulevan viikonlopun kiemuroista, sen vapauttavampaa.

Sitä kai jotenkin yritin tuolla edellisellä kirjoituksella sanoa. Että epävarmuudessa on se voima, joka tökkii mua eteenpäin. Koska niin se vain on.. Sen kanssa eläminen ei ole sen sietämistä, vaan siitä jopa nauttimista.

Nytkin perhosia vatsassa, monella tapaa. Ja mitä selkeämmäksi asiat muuttuu, sitä pienemmiksi ne perhoset kutistuu. Joten haluaako sitä edes?

Tai onko musta kaikkien näiden vuosien aikana tullut uutuusnarkkari? Että en osaakaan nauttia asioiden arkipäiväistymisestä? Ehkä on - mutta mitä sitten, haittaako se jotakin?

Helpotuksen tunne liittyy takuulla myös siihen, että täällä junassa on turvassa. Ei pääse mihinkään, ei tarvitse tehdä mitään. Oikeasti toivon, että matka jatkuisi vielä päiviä. (Ja siksi haluankin joskus sen Mongolian-junan vielä kokea.)

Toivottavasti Euroopassa parhaillaan matkaava toinen rakas A voi hengittää yhtä helposti. Sen ansaitsisi, niinkuin me kaikki kai.

Tämä se on kai se mun elämänvoima

Uncertainty is the only certainty there is, and knowing how to live with insecurity is the only security. (John Allen Paulos)

When the mind is in a state of uncertainty the smallest impulse directs it to either side. (Terence)

Mehukissi

Hillun tänään kotona, puoli-saikulla ja puoli-etänä. Keittelen samalla raparperimehua Hesarin ohjeella (lisäsin mukaan myös pakkasesta löytyneitä viime syksyn omenalohkoja). Ajattelin viedä iltapäivällä videopojille tuliaisina, jaksavat sitten reippaasti mun kanssa nyhertää.

Yllä oleva hieno kuva & kokeilemisen arvoiselta kuulostava resepti löytyi valokuvaaja Jen Altmanin "blogista" tai mikä lienee. Tyypin sivuilla on myös ihanan näköinen mansikkasalaatti, toistaiseksi vielä ilman ohjeita.

Josta tulikin mieleeni että jääkaapissa mua odottelee oman maan mansikoita, eilen äidiltä saatuja.

Sain eilen myös kaksi pusua suoraan suulle - ja vielä maailman mahtavimmilta tyypeiltä, veljen lapsilta. Niin ja kummitytön pikkusisko innostui ihastelemaan kauniiksi. Ei siis paskempi päivä. ;)

Mitä sit kun

www.fffound.com

Asiat pitää tehdä NYT.

Jokainen sen tavallaan tietää, kaikki on kokeneet jonkun läheisen yllättävän kuoleman tai tietää jonkun elämää muuttaneen kohtalokkaan onnettomuuden. Jokainen tuntee jonkun, joka tekisi mitä tahansa saadakseen tehdä jotain, jonka joskus kiireen tai epämukavuuden vuoksi jätti tekemättä.

"Mä olen onnellinen sit kun mulla on parisuhde."
"Mä lähden sinne Istanbuliin sit kun mulla on täydellinen matkakaveri."
"Nautin elämästä sit kun olen eläkkeellä."
"Muutan elämääni sit kun ympäröivät asiat on kunnossa."

Ongelmahan on siinä, että sit kun ei oikein koskaan toteudu. Tai jos toteutuukin niin on tullut jo monta uutta sit kunia tilalle. Aina löytyy uusia tekosyitä olla kuten ennenkin.

Muutos on epämukavaa eikä takuulla koskaan ole täysin oikeita hetkiä tehdä päätöksiä. Istanbulia ei kuitenkaan kannata jättää näkemättä.

Sama ihmisten kanssa. Ei kai kukaan oikeasti ihastuisi jos siinä pystyisi jotenkin järkeilemään noin vahvasti. Tai pystyyhän toiset.

"Ihastun sit kun löydän jonkun joka täyttää kaikki odotukset."
"Annan mennä sit kun joku vie jalat alta."
"Kiinnostun sit kun on joku hyvän näköinen ja mun kaverit & suku tykkää siitä."
"Rakastun sit kun se on sopivaa."

Eihän se mee niin. Tai ei pitäisi mennä. Sitä voi ihastua rumaan, läskiin, hankalaan, varattuun, burmalaiseen tai insinööriin. Ja mitä sitä ihminen sitten tekee?

Surullista on jos antaa ulkoisten asioiden tulla tielle. Ja surullista sittenkin jos esteistä huolimatta antaa asian olla. Ettei yritä, ettei näe vaivaa, ei koita muuttaa olosuhteita tai ei ota riskiä että sattuu.

Isot tunteet on kuitenkin meistä useimmille ihan sairaan harvinaisia, eikä niitä aiheuttavia hetkiä tai ihmisiä pidä päästää helpolla. Niistä pitää pitää kiinni. Ja pitää kertoa, miltä tuntuu.

Ja sen toisen pitäisi osata ottaa vielä asia vastaankin.

Ja mitä hankalaa tässä kaikessa oikesti on?

Tee ite

Hauskoi koukkui Design*Spongessa. Vois sopia Kumpuunkin. :)

Do you realize?

Pallomeri Flaming Lipsin keikalla Suvilahdessa 28.6.

En olekaan pitkään aikaan ollut yhtä fiiliksissä, ilman fiiliksiä, surullisena ja haikeana kuin viikonloppuna.

Asiat johti toiseen ja viikonlopun aluksi pääsin tunnelmoimaan yhtä vähän niinkuin elämään kylään tullutta ihmistä. Mutta sunnuntaina selvisi, ettei se tullutkaan kynnystä pidemmälle.

Eikähän siinä mitään, semmoista sattuu. Tilanteet on itse kullakin mitä on, eikä niistä voi ketään syyllistää. Oma pää siinä vaan vähän joutui taas koetukselle, mutta onneksi ei ollut eka kerta.

Olin kuitenkin sunnuntaina vähän hiljaisissa ja vetäytyvissä meiningeissä. Vaikka kovasti itselle yrittikin tolkuttaa, että itseä ei pidä rankaista siitä, että on vähän innostunut jostakin ihmisestä. Ei saa kyynistyä lisää tai jättää seuraavalla kerralla innostumatta.

Vähän vaisuna painelin siis Pitkään kuumaan kesään Suvilahteen, suoraan Flaming Lipsien keikalle klo 21. Tunnelmoin keikan yksin - ja sehän oli siis aivan mahtava. Päässä pyöri miljoona ajatusta, ja välillä ei mitään. Taivas oli korkea ja kirkas, aurinko paistoi.

Keikan lopussa ihan mahtava tunnelma, eikä vain mun mielestä. Video ei kerro juuri mitään mutta pallot lenteli, konfettia satoi ja lavalla paukutettiin gongia.



Ja sitten tuli yhtäkkiä kyynel. Ja toinen. Ei monta onneksi, enkä oikeastaan edes osaa sanoa, että hyvästä vaiko pahasta fiiliksestä.

Ehkä eniten sillä nimenomaisella hetkellä olisi vain halunnut jakaa sen fiiliksen. Tajusi näkevänsä ja kokevansa jotain niin hienoa, että olis ollut super katsoa jotain tyyppiä silmiin ja tietää, että se ymmärsi spessun meiningin myös.

Mulle ei edes monesti tule noita jakamisen tarpeita, ja siitä olen monesti kuullutkin kritiikkiä. Aika tavalla yllätti se voimakas tarve, se että olisi vain halunnut tietää, että joku muukin tietää.

Tai no, ei joku muu, vaan joku erityinen muu. Oli siellä hyviä tyyppejä paikan päällä, möllöyksissäni vaan vähän välttelin heitäkin. Ehkä oli sellainen yksin tunnelmoinnin tarve - joka sitten yllättäen vaihtuikin ihmis-ikäväksi.

Vika biisi oli siis Do you realize? jonka sanat menee jotensakin näin

Do you realize that you have the most beautiful face?
Do you realize we're floating in space?
Do you realize that happiness makes you cry?
Do you realize that everyone you know someday will die?

And instead of saying all of your goodbyes - let them know
You realize that life goes fast
It's hard to make the good things last
You realize the sun doesn't go down
It's just an illusion caused by the world spinning round

Do you realize that you have the most beautiful face?