Ympäri mennään, yhteen tullaan

Victory Seeds via Unruly Things

Törmäsin yhdessä suosikkiblogissani superherkulliseen porkkanakuvaan. Se puhuttelee mua ehkä siksi, että yhdistyi päässäni heti muutamaankin muuhun kuvaan. Ja siksi, että olen jo pohtinut ensi vuoden kylvöjä.

Tämän vuoden kesäkurpitsa- ja tomaattisato oli niin valtaisa, että ensi vuonna pitää laajentaa. Olen jo tilannut isältä uusia istutuslaatikoita, ja äsken silmäilin läheistä roskaläjää sillä silmällä. Roskiin on heitetty mm. siirtolavoja, joista olisi puutarhassa iso ilo. Nyt tarvittaisiin enää kuljetuspalvelu.


Päänsisäinen autopilottini yhdisti kuitenkin ihan ensimmäisenä tähän. Amos Andersonin taidemuseossa loppui juuri Icelandic Love Corporationin näyttely Tight, joka perustuu kokonaan sukkahousuihin. Tämä valtava kiekkokin (josta se taideosio itse asiassa on toisella puolella, musta tämä puoli vaan oli melkeinpä hienompi) on tehty suomalaisista sukkiksista.

Tällä hetkellä olen jotenkin tosi kateellinen juuri tälle ryhmälle. Museo oli täynnä sellaisia projekteja, joita itse mielelläni olisin ideoimassa ja toteuttamassa. Miksi se on toisille mahdollista ja itselle ei?

Heti kun tuon viimeisen kysymyksen kirjoittaa ulos tai sanoo ääneen, huomaa sen naurettavuuden. Miten niin? Miksei olisi? Miksi itse olen asettanut itselleni rajat sen suhteen, mitä voin tehdä, mikä minulle on sallittua ja jotenkin hyväksyttävää. Höpsis!

Kolmas mielleyhtymä ei ole kovin vaikea...


Ajelin sunnuntaina Itä-Suomessa ja yhtäkkiä eteeni avautui mieletön maisema. Valtavan kokoinen tulipallo-aurinko laski horisonttiin - ja siinä sitten piti tietenkin 120 km tuntivauhdissa alkaa ratin takaa sitä kuvaamaan. Turvallista, tottahan toki.

Auringonlaskuista ja -nousuista pitäisi olla aikaa nauttia. Pitäisi olla aikaa pysähtyä ottamaan se kuva, tai mikä vielä parempaa, painamaan se kuva mieleen. Siksi lomat, irtiotot ja muut osittain tuntuvatkin niin paljon paremmalta & laadukkaammalta elämältä - aikaa moiseen on, sen ottaa ja siitä ottaa kaiken irti.

Koska elämä ei, ainakaan vielä, ole pelkkää lomaa, pitää muistaa pysähtyä myös täällä. Menen tästä kuitenkin googlaamaan mahdollisia karkumatkakohteita. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Grandfather says that you should look out of your window if you want to see anything

Everything is illuminated (kirja, 2002)

Joskus asiat vaan ilmestyvät elämään, sattumanvaraisen tuntuisesti ja sitten putkahtelevat esiin sieltä täältä. Silloin tulee väkisinkin olo, että siinä on kohtalolla tai jollakin tarkoituksella näpit pelissä. Syytä ei useinkaan keksi eikä sitä ole varmaan tarkoituskaan miettiä vaan ehkä ottaa mieluummin vastaan se, mitä tulee.

Tänä vuonna yksi näitä asioita on ollut Jonathan Safran Foerin kirja Everything is illuminated. Löysin sen touko-kesäkuun vaihteessa Italiasta, vanhasta talosta joka meillä oli ystävien kanssa vuokralla. Kirja eksyi talon hyllystä laukkuuni ja edelleen Kumpulaan.

Talo, josta kirja lähti mukaan.

Matka oli tärkeä monella tapaa. Olin taas kerran aika lopussa töiden vuoksi ja oli mahtavaa päästä pois omasta elinympäristöstä. Vuokraamallamme talolla odotti huippuseura ja kaiken kukkuraksi päästiin vielä osallistumaan hyvien ystävien hääjuhlaan.

Tärkeintä itselle oli kuitenkin yksin vietetty aika. Matkustin yksin ja vietin yksin aikaa myös muualla kuin talolla. Jäin myös jättimäiseen taloon itsekseni yhdeksi illaksi ja yöksi - toki siihen liittyi kaikenlaista isäntäväen osoittamaa hillittömän ystävällistä huolenpitoa - mutta se antoi taas kerran pienen vilahduksen siitä, mitä voi tehdä yksinkin (ja vielä nauttia siitä). Ja juuri sillä hetkellä löytyi Everything is illuminated.

Ilta talolla omassa hyvässä seurassa.

Lueskelin kirjaa kesällä Kummussa, lähinnä nukkumaan mennessä. Se kertoo amerikkalaisesta Alexista, joka lähtee Ukrainaan jäljittämään sukulaistensa tarinoita. Ukrainassa Alexia opastavat kaksi englantia aika erikoisesti puhuvaa herraa, tulkki ja hänen vaarinsa. Kirja muuten ehdottomasti kannattaa lukea englanniksi juuri tuon kielihässäkän vuoksi.

Kielen ja tyylin vuoksi kirja ei ole ihan helpointa luettavaa, varsinkaan alussa. Ja siksi se jäikin kesken. Muutama viikko sitten näin saman kirjan työkaverin kirjahyllyssä ja ajauduimme puhumaan siitä - kävi ilmi, että useampikin työkaverini on lukenut sen, ja pitänyt kovasti. Kävi myös ilmi, että kirjasta on tehty onnistunut leffa. Lähdin Kumpuun dvd kassissa.

Kohtaus elokuvasta. Tulkki, Alex & vaari. Leffa vuodelta 2005.

Katsoin leffan yhtenä väsyneenä festariputken jälkeisenä iltana ja itkin silmiä päästäni. Elijah Wood on ihana, samoin Eugene Hutz. Vaarista nyt puhumattakaan. Kirja tulee niin päätymään takaisin käsiini jonakin syysiltana.

Leffan jälkeen moni asioista on putkahdellut esiin, tai sitten se jäi vaan vahvasti mieleen ja yhdistelen siihen yhtä sun toista. Viimeksi yhdistin sen alla olevaan Design*Spongesta löytyneeseen kuvaan. Alex on keräilijä, samoin kuin yksi tarinan muista hahmoista. Tai ehkä pikemminkin muistojen tallentaja.

Sneak peak: Sibella Court @ Design*Sponge

"One day you will do things for me that you hate. That is what it means to be family." (Everything is illuminated, Jonathan Safran Foyer)

Tervetuloa syksy: mehujäätä, puutarhajuhlaa ja veneilyä

http://blog.lenacorwin.com

Apua! Voiko vielä tehdä mehujäitä ja syödä niitä ulkona? Ei kai se haittaa, jos on kolmatta viikkoa kipeänä ja ulkolämpötila näytti aamukymmeneltä vain +9?

Törmäsin Lena Corwinin blogiin ja siellä oli mahtavia kuvia, osasta lisää joskus toiste. Kotitekoiset jogurtti-mehujäät ja etenkin niiden mielettömät värit pysäyttivät nyt eniten. Miksei Kumpulassa ole pakastinta, edes ihan pientä?

Tässä joku löyhä resepti noihin, aion niin definitely kokeilla. Vaikka sitten kotona. Toisaalta kyllä haaveilen vielä jostain syyspäivän puutarhajuhlista, joissa voisi just syödä mehujäitä ja grillata halloumia ja ottaa viimeiset auringot talteen... Taidan jopa olla luvannut sellaiset kemut järjestää joten ehkä on syytä tehdä koesatsi..

Yogurt-fruit popsicles
- mix 2-3 cups greek yogurt with sugar (to taste) and add a bit more sugar
- add fruit: peaches, blackberries, plums.. remove skin & slice fruit, cook them with sugar in a sauce pan (just a few minutes to melt sugar)
- spoon the yogurt and fruit mixture into 3 oz dixie cups - the small taste better than the large. insert a popsicle stick and place in the freezer for several hours.

Mitäs muuta parhainta nyt? Olin lauantaina Pariisin kevään keikalla Korjaamolla ja keikka oli jälleen hikinen ja hyvä, kuten Ilosaaressa ja etenkin Tavastialla. Muttamutta, mikä ilahduttavinta, en melkein pystynyt keskittymään keikkaan koska vieressäni seisoi niin kivannäköinen poika. Tai mies.

Toki lähdimme eri teille sanaakaan vaihtamatta, pientä toistemme tarkkailua oli ilmassa mutta siihen se sitten jäikin. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että näki ihmisen joka vaikutti ulkoisesti kiinnostavalta! Ne on tänä kesänä olleet vähän vähissä, lukuunottamatta erästä Itävallan lahjaa maailmalle.. Tai ehkä se olikin juuri hänen syytään ettei mikään ole tuntunut miltään.

Mutta nyt tuntui! Ah!

Sain äsken läheisimpien työkavereideni kanssa myös kutsun poikien veneretkelle. Ihanaa ja ehdottomasti menen - kyseessä on niin outo ihmiskombinaatio, että hassua siitä tulee ainakin. Vähän kuin olisi menossa yläasteella jonkun kotibileisiin.

There's still a lot of candy left in this pinata!

Kuukausien tauon jälkeen täällä taas. Oli ehkä hyvä pitää taukoa, sen verran ahdistunutta ja synkkää tuntuu keväällä olleen.. Takana hullun kiireinen kesä, isoa väsymystä ja päivästä toiseen rämpimistä - mutta tässä ollaan ja nyt on ainakin hetkellinen mielenrauha.

Onhan se toisaalta niinkin, että kirjoittaminen olisi voinut jossain auttaakin, ja varmaan olisikin. Ja sitten taas toisaalta oli pakko kuunnella itseä, tehdä vain ja ainoastaan välttämätön.

Paremmalla tiellä ollaan jo. Töihin liittyvään ahdistukseen on tulossa ulospääsy, keväällä ahdistaneet ihmisasiat tuntuvat jo kaukaisuudelta - ainoastaan matkalle karkaaminen jyllää päässä edelleen. Ja se saattaa olla toteutumassa sekin.

Viimeiset pari päivää on kuitenkin ollut kyynelherkkää aikaa - tuntuu että kävelen koko ajan ympäriinsä sellaiset kyynelkalvot silmissä. Ei liene vaarallista, varsinkin jos fiilis lopulta purkautuu tutuissa ja turvallisissa oloissa (ei Kampin K-marketissa, kiitos).

Eilen istuin Ateneumissa Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan Keskeneräisiä-keikalla posket märkinä. Paula oli tehnyt sanoituksia mummonsa elämästä, tai elinpiiriin ja -aikaan liittyen. Kaunista ja oma mummo tuli kovasti mieleen - ja se, mitä mummo mahtaisi näistä nykyajan ongelmista arvella.

Päätin illan kotona Frasierin parissa ja siellä tuli lause, joka hymyilyttää vieläkin. 38-vuotias Roz miettii ikäänsä ja Frasier yrittää todistaa Rozin jo olevan vanha. Roz toteaa ykskantaan, että hänen pinatassaan on vielä karkkia jäljellä. Kyllä, kyllä. Karkkia on, kuka ottaa?

Pako odotushuoneesta

Ei vaan jaksaisi enää odotella. Ja samalla tietää sen, että jotkut asiat vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Eikä tässä nyt elämän tasoisista asioista puhuta vaan pienemmistä.

Loistavaa on se, että toisina päivinä on helpompi hengitellä ja hymyillä. Vaikka samat ajatukset myllää taustalla, joinain päivinä ne ei ole ihan yhtä vakavia. Tai yhtä täyttäviä.

Underfull pöytäliina

Kristine Bjaadal: Underfull tablecloth

Loistoidea vaan ei vielä tuotannossa. Valkoinen pöytäliina, joka vaan nauttii punaviinistä ja mehusta ja kahvista ja kaikesta mitä ihminen pystyy loiskuttamaan. Ja ihminenhän pystyy, etenkin jos sen nimi on Maude.

Julma kevät ja suuri (epä)varmuuden päivä

Sagolikt Pyssel

Kevät ei ole mun vuodenaika. En ole koskaan, missään asiassa, hyvä sietämään odotusta. Se aiheuttaa pakottavan tarpeen toimia, tehdä jotain, puuttua peliin, sössiä asioita. Tai pahimmillaan muuttaa kaiken ahdistavaksi tunteeksi joka syö hyvän.

Tänään oli eka aurinkoinen päivä aikoihin, tai taisi eilenkin olla mutta olin liian puolikuntoinen huomatakseni sitä. Niin kauan kun on ulkona ja tekee asioita, ei ahdistus iske. Kotona se iskee päälle yhtä vahvasti ja läpitunkevasti kuin ikkunasta porottava aurinko.

Tieto siitä, että joutuu odottamaan vielä monta kuukautta, ainakin 90 päivää ennen kuin voi kuvitellakaan luopuvansa sukkiksista ja ajavansa fillarilla ilman hanskoja, on tuskastuttava. Miksei se kesä vaan voisi jo tulla? Miksei voisi jo olla se heinäkuinen aamu jolloin asfaltti ei ole yön aikana juurikaan viilentynyt?

Auki kirjoitettuna tuntuu taas niin pieneltä tuokin ahdistus. Täysin turhalta oikeastaan. Ja sehän muuttaa asian vain pahemmaksi - miksi pitää olla näin levoton ja kärsimätön noin mitättömän asian takia? Eikö energiaansa voisi käyttää johonkin muuhunkin?

(Voisi. Ja siksi onkin parempi keskittyä kevätahdistukseen. Toinen asia on niin paljon isompi, niin paljon raskaampi ja vaikeampi. Päälle on nimittäin hiipimässä sysimusta pöly, jota on vaikea karistaa.

Tajusin eilen olleeni viimeiset 2 vuotta ja 2 kuukautta enemmän tai vähemmän yksin. Ja tajusin senkin, että se on taas jo ehtinyt vaikuttaa mieleen, käytökseen ja ties mihin niin monin eri tavoin. Olen taas askelta vaikeampi, askelta itseriittoisempi, askelta rutinoituneempi, askelta vanhempi, askelta ryppyisempi, askelta pönäkämpi ja ennen kaikkea askelta epäluuloisempi.

Hirveä spiraali jatkaa muotoutumistaan: mitä vähemmän sitä pystyy ihmisiin luottamaan, mitä vähemmän hymyilevä ja viehättävä olemaan, sitä epäkiinnostavampi sitä on. Mitä enemmän tottuu tekemään asioita itse ja olemaan mies talossa, sitä vähemmän jättää sitä tilaa kenellekään muulle. Mitä vähemmän kukaan sinua katsoo, sitä vähemmän teet sitä myös itse.

Joo, tälle ajatuspolulle ei mennä tämän pidemmälle. Yrjöttää. Ja mitä lähemmäksi nuo ajatukset päästää, sen pahempi.)

Kuvassa lyhtyjä, joita aion tehdä Kumpuun. Käytiin siellä tänään lumihommissa vanhempien kanssa ja suunniteltiin lattiaremonttia. Äidillä oli pullaa & mehua Finlandiahiihtorepussa, siinä samassa jossa eväitä on kuljeteltu jo joskus 1980-luvulla.

Pullat uuniin!

www.katespaperie.com

Lupasin tehdä perjantaiksi muffineita duuniin, löysin viime viikonloppuna niin kivoja paperisia vuokia että pakkohan se on. Lisäksi pakastelokero huutaa tyhjentämistä, sinne on levinnyt ja jäätynyt uudelleen joku punaviininjämä (kastikekäyttöä varten pakastettu), sulatus olis hyvä saada aikaiseksi.

Mutta Kumpuun pitäisi saada tommoiset keraamiset vuoat, ehdottomasti. Kate's Paperie -kaupasta löytyy paljon muutakin kivaa... Alesta mm. yksi leimasinsetti jota olen kuolannut jo pitkään. Tolla voisi tehdä kuvion johonkin seinään.

Lämpöä kylmyyteen

Helsingin kostea talvi pistää ihmisen syväjäähän. Lämmittelen parhaillaan hyvillä ajatuksilla, vihreällä mandariiniteellä ja Kings of Conveniencen uudella. Surullisenkaunis Declaration of Dependence kertoo kolmella sanalla julman & kylmän keskitalven olotilasta: olisi kiva julistaa riippuvuuttaan. Vaan kun ei ole mitään julistettavaa.

Parhainta tänään oli pysähtyminen aamussa (joo, näitä lisää - jos ei junassa niin edes kotona), aktiivinen työpäivä & syömähetki supervauvan ja äitinsä kanssa. Kuolaterapia toimii, ja se on siistiä kun joku tarraa pikkurilleistä kiinni ihan tosissaan.

Parhainta viime aikoina on myös päätös pienestä konkreettisesta matkasta ja suuresta henkisestä askeleesta. Molempien teemana irtiotto, molemmat toivottavasti aikanaan aiheuttavat hymyjä vaikkeivät nyt ihan vielä. Suomalaisen sielu painaa kuulemma 700 grammaa, tai ainakin 700 grammaa enemmän kuin ruotsalaisen - mulla se on viime aikoina muistuttanut sitä vanhaa ToukoPoukon askartelutuotosta ja imenyt liikaa voimia.

Viikonlopun hyviä asioita oli sunnuntaiaamuna YleX:ltä kuunneltu Hyvä Veli, Veli Kauppisen ohjelma jota kuuntelin useasti viime kesänä Kumpulassa. Se, että osaan odottaa tulevaa kesää ja näen itseni istumassa aamukahvilla mökin rapuilla radion soidessa, riittää. Joskus on haaveiltu myös siitä, että joku sitä kahvikuppia tarjoaisi mutta nyt onkin parhainta, että jopa ajatuksissa se mökin porras riittää mulle yksin.

Samalla kun kävelin sunnuntaina tiellä, jonka varrelta tiedän jokaisen ison kiven ja jonka pikkukivetkin on tulleet aika tutuiksi, Kauppinen taisi soitella näitä mukavuuden kuninkaita. Soitti myös Bon Iveriä, jota en ole kuunnellut ikuisuuksiin. Pitää muistaa.

Sattuu, ja kuuluukin sattua

ffffound

Reggae on pahasta

Se on pahasta etenkin kroonisesti kaukokaipuiselle ihmiselle. Erehdypä kuuntelemaan hetkeksi ja mielen täyttää samantien aavistus siitä olotilasta, jonka voi joskus saavuttaa.

Tää kantsii ensin avata toiseen ikkunaan soimaan. Aiheuttaa samoja tiloja vaikka on suomeksi.

Suihku auringon päivällä lämmittämän veden alla, veden joka tuntuu kylmältä vaikka onkin ihan lämmintä. Riepuun kietoutuminen ja raukea hetki omalla terassilla Chang kädessä. Chang, joka tuntuu lämpimältä vaikka onkin kylmä.

Aamu, jolloin herää aaltojen ääneen ja viipyy silkkimakuupussin alla vielä hetken. Ihan liian pienessä t-paidassa köpöttely hakemaan aivan liian vahva kahvi, joka laittaa välittömästi vatsan sekaisin.

Hiekka bikineissä. Bikinit jotka ei koskaan kuivu täysin. Bikinit joita vaihdetaan pari kertaa päivässä jottei tule tyhmiä rajoja. Bikinit jotka karkaavat liian isoissa aalloissa. Auringolta tuoksuva iho.

Pimeä ilta, jonka hiljaisuuden katkaisee ensin kaskaiden valtava säksätys, joka päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin. Uusi hiljaisuus, jonka katkaisee lähibaarin kovemmalle käännetyt stereot. Letkeä rytmi joka pistää väkisinkin hymyilemään. Lyllerrys rannalle ja kuun tuijottelu, niin että jalat on haudattu päivän jäljiltä vielä lämpimään rantahiekkaan.

Suoraan ylhäältä paistava aurinko. Selällään kelluminen ja suolavettä naamalla. Vieressä hyppäävä kala.

Päivät, jotka eivät vaan koskaan lopu. Ja loppuvat kuitenkin ihan liian äkkiä.

Tulis jo kesä ja kannut!

On tuntunut jotenkin mahdottomalta kirjoitella viime aikoina. Toipilasajan toimettomuus on maksimoitunut lähes täydelliseen apatiaan. Monena iltana olen yrittänyt herätellä itseäni miettimään hyviä juttuja, mutta niitäpä ei ole nyt jotenkin tullut.

Ei niin, että olisi jotenkin masentunut olo. Vaan ei vain ole jaksanut ajatella mitään. Kunnes äsken hampaita pestessä innostuin - S-ystäväiseni kyseli eilen juomakannu/booliohjeita ja tajusin, että nehän tänne pitää koota. Aina ne on hukassa ja aina niitä tarvitaan!

Mikä olisikaan mukavampaa kuin tulla aamu-uinnilta maauimalasta ja nähdä taas naapurit lungisti omalla aurinkoisella pihalla aamiaistouhuissa. Hienoja hetkiä viime kesänä, kiitos siitä naapurin kääpiöille. Ja radiopuhelimille.

Mutta, asiaan.

Maukan parhaat kannut

Äidin lepyttelyjuoma on ehdoton suosikkini kaikista. Tämä taidettiin joskus esittää Köyhät Ritarit -ohjelmassa. Meri-Tuuli Lindström tätä teki, itse kokeilin joissain juhlissa ja tykkäsin. Ginger Alea tulee maisteltua aivan liian vähän! (Ylhäällä olevassa kuvassa juomassa lilluu myös tähtianiksia, vaikkei niitä ohjeessa ole. Kauniita ovat, mutta suosittelen liottamaan ja/tai huuhtelemaan niitä vedessä 2-3 tuntia ennen juomaan laittamista - muuten juoma maistuu aivan anikselle, eikä se ole tämän drinksun tarkoitus.)

Vaalea sangria on toiminut myös hyvin. Vaatii vähän enemmän valmisteluja mutta on sen arvoista. Olen tainnut tehdä tätä juhlien varalle niin, että sekoitin ensin erilliseen pulloon (tai rehellisyyden nimissä ehkä useampiin 1,5 litran pulloihin) valkoviinin, appelsiinimehun, brandyn, greippien mehut ja sokerin. Greipit kuoritaan ja hedelmäkalvot irrotetaan, nätit greippipalat erilliseen astiaan odottelelmaan ja mehut tosiaan tuonne muiden ainesten joukkoon. Meloni kuutioina erilliseen astiaan odottelemaan myös. Sitten vain juuri ennen tarjoilua sekoitetaan alkoholillinen sekoitus + vichy + hedelmät + minttu + jäät. Nam!

Suhteet tässä: 2 plo kuivaa valkoviiniä, 4 dl appelsiinimehua, 2 dl brandya (tai konjakkia), 1 dl sokeria, 2 pikkupulloa vichyä (= 0,66 l), 3 greippiä, 1 hunajameloni, minttua & jäitä.

Vihreä aperitiivi toimii myös kannuittain. Mikäpä ei? Tässä ainekset kannattaa sekoittaa toisiinsa vasta tarjoiluhetkellä. Omenat viipakoidaan ohuiksi viipaleiksi, samoin kurkku ja lime. Ja sitten vaan sinne kannuun! Tästä alla olevasta tulee 1 litra juomaa, eli kannattaa kertoa ainakin kahdella jottei heti lopu kesken. Niin ja koska Ginger Alea tulee juotua liian vähän, kehotan valitsemaan sen - en myöskään ole makeiden juomien ystävä ja Spritesta tulee nopeasti vähän äklöä.. Niin ja tarkkaavaisimmat huomaa, että tämä on lähes alkoholiton juoma!

2,5 dl vermutti, 7 dl sprite tai ginger ale, 0,5 dl vichy, puolikas granny smith -omena, neljäsosa kurkusta, 1 lime, minttua, jäitä

Maailman helpoin Camparibooli on myös tosi kaunis, kiitos jäädytettyjen appelsiinikuutioiden. Vaatii hiukan aikaa siis - jos ehtii edellisenä päivänä paloitella appelsiineja (veriappelsiinit kaikkein parhaita) kuorineen lohkoiksi ja heittää pakastimeen, ne toimivat boolissa sekä koristeina että "jääpaloina". Ja joo, pestäänhän sitten ne hedelmät huolellisesti.. Ja kuten edellä tuli sanottua, en ole makeiden juomien ystävä joten olen tainnut jakaa tuon Spriten osuuden kahtia ja korvata puolet Vichyllä. Maistelemalla saapi parhaat tulokset.

1 osa camparia, 2 osaa greippimehua, 2 osaa spriteä, appelsiinikuutiot

Louhisaaren juomaan tutustuin oikeastaan vasta viime kesänä Kumpulakauden ollessa lähes lopuillaan. Naapurin geisha miehineen järjesti mielettömän fiestan kaakkoiskulman väelle ja juomana nautimme muun muassa tätä herkkua! Netistä löytyy kahdentyyppisiä ohjeita, sekä hiivan että sitruunahapon avulla valmistettuja. Enpä tiedä kumpi on parempi / oikeampi mutta toimii takuulla sekä alkottomana että terästettynä!

Kokki Kolmosen hiivallinen ohje
Kotiseutuni pää-äänenkannattajan Etlarin ohje

Koska niitä kannuja oikein saa? Missä se kesä on?

Mikä on mahdollista?

Sairastelun lomassa ehtii miettiä paljon. Liikaakin ehkä. Vuosi 2010 on siis alkanut menneen peilailulla, omien kaavamaisten käytöstapojen tarkastelulla ja asioiden yleisellä ihmettelyllä. Mitään lupauksia tai päätöksiä ei vielä ole suuntaan tai toiseen tehty, en halua nyt ottaa kepeitä liikkeitä vaan ehkä isompia askeleita. Ja harkita.

Parisuhteisiin liittyvä isoin pohdinta liittyy siihen, onko mulle ylipäätään mahdollista jakaa yhden ihmisen kanssa kaikki se, mikä tuntuisi hyvältä jakaa. Jos tässä ajatuksessa päätyy johonkin perinteisestä parisuhdemallista poikkeavaan lopputulokseen, on ratkaisulla aika suuret seuraukset.

Seksiä yhden kanssa, läheisyyttä toisen kanssa ja huumoria kolmannen kanssa? Vuoden 2009 kokemusten perusteella tuntuu entistä vahvemmin siltä, että nämä kolme asiaa eivät vain yhdisty niissä tyypeissä, joiden kanssa asioita haluaisi kokeilla. Tai sitten en pysty tarjoamaan noita kolmea asiaa kerralla itse?

Terveysasiat pinnalla myös. Tekisi mieli tehdä joku ylilyöntimäinen täyskäännös mutta tietäähän sen mitä ylilyönneistä seuraa: vastaisku. Eli ei niin.. Mutta jotain on tehtävä - ja päästävä jotenkin tasapainoon niin, että ei samalla karkota läheisiä. Ehdottomammat ruoka-, juoma- ja liikuntavalinnat kun väkisinkin vaikuttavat siihen lähimpään ystävien piiriin myös, etenkin jos sattuisi kaipaamaan jotakin tukea.

Suurimman vuoden 2010 haasteen olen sentään löytänyt: pitää etsiä jotakin, josta olen tulenpalavasti innostunut ja kiinnostunut. Sitä ei koskaan tiedä, mitä sellaisesta seuraa.

Tästä mä tykkään - skumppakierrätys!!

Design*Sponge

Puiden halailua

www.avatarmovie.com

Kävin eilen katsomassa elämäni ekan 3D-leffan. Avatar oli yllärihyvä (tosin myös ylläripitkä) ja olin puoliksi tiloissa salista poistuessani - mielenterveyteni vuoksi toivoisin, että se kevyt olo oli vaan jotain 3D-sivutuotetta.

No, oli miten oli, leffassa kaikki on yhteydessä kaikkeen ja sitä ihmiset eivät taas kerran ymmärrä. Puut on tärkeässä osassa. Siksi olikin hauskaa, että törmäsin tänään netissä Yuken Teruyan vessapaperirullataiteeseen. Minipuita! Ja muistin heti nähneeni tyypin töitä myös Kiasmassa, ja pidin niistä jo silloin. Hienoja, osaispa..

Corner Forest via Design*Sponge

Hillittömän pitkään saikkupäivien to-do-listaan ilmaantui eilen myös valokuvakansioiden värkkääminen. Niin ja äiti toi tänään lankaa ja puikot ja ohjeita, mummo alkaa kepittämisen lisäksi myös neuloa.

Sukkia, vaan ei mustia

www.designspray.de

Hehee. Personality Socks for Chairs.

Kadonneiden muistojen palauttelua

Haa, olen palannut! Ehkä. Toipilasaika on lamaannuttanut toistaiseksi kaiken normitoiminnan - ja siitä olisi kuitenkin pikkuhiljaa syytä alkaa ottaa taas kiinni. Tänään on jo laskuja maksettu ja kahvilla käyty, joten ehkä se siitä.

Kirjakerhon seuraava kirja on Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sain sen lainaksi ja luin yhtenä yönä. Tai aloitin illalla, keskeytin väkisin ja heräsin sitten taas muutaman tunnin päästä lukemaan loppuun.

Ei oikeasti ihan niin koukuttava kuin miltä äskeinen saa kirjan kuulostamaan, tuli vaan oikeaan hetkeen. Tarpeellisia ajatuksia jotka auttoivat puhdistamaan kyynelkanavat ja ehkä myös hieman päätä.

Kaksi (mua) koskettavinta teemaa kirjassa olivat yksinäisyys, yksin pärjääminen kaikkine seurauksineen ja hetkessä tapahtuva hiljainen muutos. Jälkimmäinen on mulle tuttu vuosien ajalta, ehkä jopa aina. Joissain hetkissä vain aistii peruuttamattoman muutoksen, vaikkei mitään erikoista olisikaan tapahtunut. Kirjassa jonakin kesäpäivänä, joka ei ole yhtään erilainen kuin eilen, tuntee syksyn läheisyyden. Ja paljon muuta.

Usein sitä tarpoo eteenpäin omassa elämässään ja ottaa vastaan kaikenlaista. Oli sitten duunia, ihmisten käytöstä, mitä tahansa. Ja jonain hetkenä se kumilanka katkeaa, tietää että on aika tehdä jotain muuta. Monesti siihen liittyy jonkunlaista suuttumusta, ei kuitenkaan aina. Sinä itkuisena yönä taisi taas asioita liikahdella kohdalleen, ilman suuttumusta.

Ja sitten se yksinäisyys ja pärjääminen, joka tässä vähän toisten armoilla olemisessa on nyt muutenkin ollut pinnalla. Nyt kuitenkin sellaiselta kannalta, jota en ole ajatellut ennen. Monesti nimittäin miettii, miksi en muista asioita lapsuudesta tai viime vuosilta tai vaikka viime viikoltakaan.

Kirjassa yksi henkilöistä toteaa, että muistot saavat vähän uuden muodon kun niistä puhuu ääneen. Ehkä muistot myös heräilevät henkiin jos niistä kertoo tai hetket painuvat paremmin mieleen jos niitä jakaa? Ehkä päässä vilahtelee asioita, joista tulisi ehkä jollekin arkisten asioiden lomassa mainittua, ja niille tulisi sitä kautta uusi elämä?

Tämän kaiken seurauksena päätin myös kirjoittaa vanhemmilleni kootut muistelmat lapsuudestani. Hyvät pääasiassa. ;) Uskoisin, että heistä olisi kiva tietää mitä muistan, ja luultavasti siinä itsellekin jotain palautuisi mieleen. Joululomalla kerroin muistavani yhden Sisu-pastilleihin liittyneen hetken ja heistä oli selkeästi tosi mukava kuulla se muisto.