Grandfather says that you should look out of your window if you want to see anything

Everything is illuminated (kirja, 2002)

Joskus asiat vaan ilmestyvät elämään, sattumanvaraisen tuntuisesti ja sitten putkahtelevat esiin sieltä täältä. Silloin tulee väkisinkin olo, että siinä on kohtalolla tai jollakin tarkoituksella näpit pelissä. Syytä ei useinkaan keksi eikä sitä ole varmaan tarkoituskaan miettiä vaan ehkä ottaa mieluummin vastaan se, mitä tulee.

Tänä vuonna yksi näitä asioita on ollut Jonathan Safran Foerin kirja Everything is illuminated. Löysin sen touko-kesäkuun vaihteessa Italiasta, vanhasta talosta joka meillä oli ystävien kanssa vuokralla. Kirja eksyi talon hyllystä laukkuuni ja edelleen Kumpulaan.

Talo, josta kirja lähti mukaan.

Matka oli tärkeä monella tapaa. Olin taas kerran aika lopussa töiden vuoksi ja oli mahtavaa päästä pois omasta elinympäristöstä. Vuokraamallamme talolla odotti huippuseura ja kaiken kukkuraksi päästiin vielä osallistumaan hyvien ystävien hääjuhlaan.

Tärkeintä itselle oli kuitenkin yksin vietetty aika. Matkustin yksin ja vietin yksin aikaa myös muualla kuin talolla. Jäin myös jättimäiseen taloon itsekseni yhdeksi illaksi ja yöksi - toki siihen liittyi kaikenlaista isäntäväen osoittamaa hillittömän ystävällistä huolenpitoa - mutta se antoi taas kerran pienen vilahduksen siitä, mitä voi tehdä yksinkin (ja vielä nauttia siitä). Ja juuri sillä hetkellä löytyi Everything is illuminated.

Ilta talolla omassa hyvässä seurassa.

Lueskelin kirjaa kesällä Kummussa, lähinnä nukkumaan mennessä. Se kertoo amerikkalaisesta Alexista, joka lähtee Ukrainaan jäljittämään sukulaistensa tarinoita. Ukrainassa Alexia opastavat kaksi englantia aika erikoisesti puhuvaa herraa, tulkki ja hänen vaarinsa. Kirja muuten ehdottomasti kannattaa lukea englanniksi juuri tuon kielihässäkän vuoksi.

Kielen ja tyylin vuoksi kirja ei ole ihan helpointa luettavaa, varsinkaan alussa. Ja siksi se jäikin kesken. Muutama viikko sitten näin saman kirjan työkaverin kirjahyllyssä ja ajauduimme puhumaan siitä - kävi ilmi, että useampikin työkaverini on lukenut sen, ja pitänyt kovasti. Kävi myös ilmi, että kirjasta on tehty onnistunut leffa. Lähdin Kumpuun dvd kassissa.

Kohtaus elokuvasta. Tulkki, Alex & vaari. Leffa vuodelta 2005.

Katsoin leffan yhtenä väsyneenä festariputken jälkeisenä iltana ja itkin silmiä päästäni. Elijah Wood on ihana, samoin Eugene Hutz. Vaarista nyt puhumattakaan. Kirja tulee niin päätymään takaisin käsiini jonakin syysiltana.

Leffan jälkeen moni asioista on putkahdellut esiin, tai sitten se jäi vaan vahvasti mieleen ja yhdistelen siihen yhtä sun toista. Viimeksi yhdistin sen alla olevaan Design*Spongesta löytyneeseen kuvaan. Alex on keräilijä, samoin kuin yksi tarinan muista hahmoista. Tai ehkä pikemminkin muistojen tallentaja.

Sneak peak: Sibella Court @ Design*Sponge

"One day you will do things for me that you hate. That is what it means to be family." (Everything is illuminated, Jonathan Safran Foyer)

Tervetuloa syksy: mehujäätä, puutarhajuhlaa ja veneilyä

http://blog.lenacorwin.com

Apua! Voiko vielä tehdä mehujäitä ja syödä niitä ulkona? Ei kai se haittaa, jos on kolmatta viikkoa kipeänä ja ulkolämpötila näytti aamukymmeneltä vain +9?

Törmäsin Lena Corwinin blogiin ja siellä oli mahtavia kuvia, osasta lisää joskus toiste. Kotitekoiset jogurtti-mehujäät ja etenkin niiden mielettömät värit pysäyttivät nyt eniten. Miksei Kumpulassa ole pakastinta, edes ihan pientä?

Tässä joku löyhä resepti noihin, aion niin definitely kokeilla. Vaikka sitten kotona. Toisaalta kyllä haaveilen vielä jostain syyspäivän puutarhajuhlista, joissa voisi just syödä mehujäitä ja grillata halloumia ja ottaa viimeiset auringot talteen... Taidan jopa olla luvannut sellaiset kemut järjestää joten ehkä on syytä tehdä koesatsi..

Yogurt-fruit popsicles
- mix 2-3 cups greek yogurt with sugar (to taste) and add a bit more sugar
- add fruit: peaches, blackberries, plums.. remove skin & slice fruit, cook them with sugar in a sauce pan (just a few minutes to melt sugar)
- spoon the yogurt and fruit mixture into 3 oz dixie cups - the small taste better than the large. insert a popsicle stick and place in the freezer for several hours.

Mitäs muuta parhainta nyt? Olin lauantaina Pariisin kevään keikalla Korjaamolla ja keikka oli jälleen hikinen ja hyvä, kuten Ilosaaressa ja etenkin Tavastialla. Muttamutta, mikä ilahduttavinta, en melkein pystynyt keskittymään keikkaan koska vieressäni seisoi niin kivannäköinen poika. Tai mies.

Toki lähdimme eri teille sanaakaan vaihtamatta, pientä toistemme tarkkailua oli ilmassa mutta siihen se sitten jäikin. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että näki ihmisen joka vaikutti ulkoisesti kiinnostavalta! Ne on tänä kesänä olleet vähän vähissä, lukuunottamatta erästä Itävallan lahjaa maailmalle.. Tai ehkä se olikin juuri hänen syytään ettei mikään ole tuntunut miltään.

Mutta nyt tuntui! Ah!

Sain äsken läheisimpien työkavereideni kanssa myös kutsun poikien veneretkelle. Ihanaa ja ehdottomasti menen - kyseessä on niin outo ihmiskombinaatio, että hassua siitä tulee ainakin. Vähän kuin olisi menossa yläasteella jonkun kotibileisiin.

There's still a lot of candy left in this pinata!

Kuukausien tauon jälkeen täällä taas. Oli ehkä hyvä pitää taukoa, sen verran ahdistunutta ja synkkää tuntuu keväällä olleen.. Takana hullun kiireinen kesä, isoa väsymystä ja päivästä toiseen rämpimistä - mutta tässä ollaan ja nyt on ainakin hetkellinen mielenrauha.

Onhan se toisaalta niinkin, että kirjoittaminen olisi voinut jossain auttaakin, ja varmaan olisikin. Ja sitten taas toisaalta oli pakko kuunnella itseä, tehdä vain ja ainoastaan välttämätön.

Paremmalla tiellä ollaan jo. Töihin liittyvään ahdistukseen on tulossa ulospääsy, keväällä ahdistaneet ihmisasiat tuntuvat jo kaukaisuudelta - ainoastaan matkalle karkaaminen jyllää päässä edelleen. Ja se saattaa olla toteutumassa sekin.

Viimeiset pari päivää on kuitenkin ollut kyynelherkkää aikaa - tuntuu että kävelen koko ajan ympäriinsä sellaiset kyynelkalvot silmissä. Ei liene vaarallista, varsinkin jos fiilis lopulta purkautuu tutuissa ja turvallisissa oloissa (ei Kampin K-marketissa, kiitos).

Eilen istuin Ateneumissa Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan Keskeneräisiä-keikalla posket märkinä. Paula oli tehnyt sanoituksia mummonsa elämästä, tai elinpiiriin ja -aikaan liittyen. Kaunista ja oma mummo tuli kovasti mieleen - ja se, mitä mummo mahtaisi näistä nykyajan ongelmista arvella.

Päätin illan kotona Frasierin parissa ja siellä tuli lause, joka hymyilyttää vieläkin. 38-vuotias Roz miettii ikäänsä ja Frasier yrittää todistaa Rozin jo olevan vanha. Roz toteaa ykskantaan, että hänen pinatassaan on vielä karkkia jäljellä. Kyllä, kyllä. Karkkia on, kuka ottaa?