Nina Simone rikki

Jaa ei sitten toimi eiliset Nina Simonen kuva- ja Spotify-linkit enää. Tais ruuhkautua tän blogin ansiosta. ;)

Koontia menneiltä viikoilta ja ideoita toipilasviikkoihin

Kävin noita seuraamiani blogeja piiiiitkästä aikaa läpi ja niiden kauttahan löytyi vaikka mitä kivaa. Tässä parhaita paloja. Soundtrackiksi suosittelen Nina Simonen parhaita.

colettepatterns.com

Jo sairaalassa mietin, että aion käyttää toipilasaikaani ainakin ompelemiseen. Ja nyt löytyi sitten projektia - loistosivusto, josta voi tilata kaavoja alle 20 dollarilla. Tää mekko ainakin lähtee kokeiluun. Ehkä myös Oolong-mekko. Ja mä haluan myös oppia laittamaan mun tukan noin! (Mitä se vaatii? Rullia, lakkaa? Anyone?)

Wegner Shell Chair @ apartmenttherapy.com

Löysin myös ehkä uuden tuolisuosikin. Täällä olen joskus jauhanut Eamesin RAR Rockerista (kuvalinkki siitä näyttää vanhentuneen) mutta tässä Wegner Shell Chairissa on paha haastaja. Tosin keinutteluominaisuus puuttuu.

Pocket & Spark @ Etsy

Yhdellä murmurilla on hieno leijonasormus ja olen jo aiemmin bongannut Etsystä yhden hienon lintusormuksen sen seuraksi. Tässä olis loistojatke eläintarhaan: majavasormus. Toisaalta voisin kyllä tahtoa tän itsekin - mikä olis mahtavampaa ku majava sormessa? Pitää eka hiukka tienaa jotain kyl..

Jahas ja nyt täältä meni tämä kuvien lisäystoiminto hetkellisesti katki. Jatketaas toiste..

Vasen jalka ja muruset ystävät

Parhainta nyt on vasen jalka, joka sentään vielä toimii.

Vielä parempaa on ehkä kaikki ne kultaiset ystävät, jotka ovat ottaneet aikaa seuranpitoon ja huolehtimiseen. Apu olisi joka tapauksessa varmasti kullanarvoista, mutta näin yksin asuessa ehkä jopa kultaakin kalliimpaa.

Kotioloissa olen ehtinyt nyt olla 5 vuorokautta ja siinä ajassa täällä on jo vietetty baarin avajaisia ja puurojuhlaa, tuunattu juomakypärää ja syöty terveyssuklaata. Lisäksi on siivottu ja tuuletettu, tiskattu ja kannettu kuppeja huoneesta toiseen. FB on osoittautunut myös hyväksi hälytysrannekkeeksi, jengi laski minuutteja kun statuksessani olin ilmoittanut meneväni suihkuun ja apua pitää hälyttää jos uutta päivitystä ei tule 60 minuutin sisään. Kiire meinas tulla, 59 minuutin kohdalla ehdin ilmoittaa olevani kondiksessa.

Love you all. Pus mus.

Edessä rankka päivä

A Print A Day

Rankka päivä tänään kun pitää tehdä viikon työt. Hiukkasen ehkä laiskotuttanut tällä viikolla, ja olen myös paljon säätänyt toista projektiani, josta enskari sunnuntaina.

Viikkoon on kuulunut myös lukupiiriä, viininmaistajaisia Finnessä (henkilökunta on ihanaa mutta ah niin tuhoisaa myös!), oman sinkkuuden julistamista neljälle tv-kameralle (oh yes, don't ask), pummi-bussimatkailua, yhteydenottoja menneisyydestä, puunailua asunnossa josta tulee ihana koti ystävälle, kymmenkuntaan uuteen artistiin tutustumista (mm. "Portugalin Lauri Tähkä") ja K-raudan miekkosen naurattamista maaliostosten lomassa.

Edessä vielä Dance with Dancers Alminsalissa, maalausprojekteja ja se ensi-ilta. Niin, ja tänään koti-ilta, aaaaaah.

Naurettiin eilen muutaman ystävän kanssa sitä, että toiset odottaa perjantaita jotta pääsisivät baariin rentoutumaan - ja minä & eräs toinen viikolla useaan kertaan riistäytynyt muru odotetaan perjantaita, jotta voisi hautautua kotiin.

Touché

I can read

Kyyneleitä muroissa

pyyrrha.deviantart.com

Tänään osallistun eka kertaa (mulle uuteen) lukupiiriin. Olen tosi onnellinen, että sain kutsun joukkoon, koska a) se on hyvä tekosyy nähdä tärkeitä ihmisiä ja kuulla heidän aatoksiaan, b) tapaan siellä muutaman uuden ihmisen, jota jo näin etukäteen arvostan, c) se pakottaa väistämättäkin lukemaan - asia joka muuten nykyään tuppaa jäämään harmittavan vähälle ja d) saan kuulla toisten ajatuksia ja peilailla omia fiiliksiäni niihin.

Lukuvuorossa oli Anna Gavaldan Lohduttaja, josta jo jotain kirjoitinkin täällä. Kummaa oli se, että olin odottanut kyseistä kirjaa paljon, onhan Gavalda ehdottomia kirjailijasuosikkejani, mutta en sitten jotenkin vain saanut kirjaa aloitettua.

Menee ehkä ylianalysoimiseksi mutta käviköhän tässä niin, että odotin liikaa enkä sitten uskaltanut kajota kirjaan ollenkaan? Sellaista sattuu ihmistenkin kanssa joskus.

Lohduttajan alku meni nopeasti, keskivaiheilla vähän tympäännyin - monesti Gavaldan tekstit ovat täynnä ajatuksia, jotka haluaisi alleviivata ja muistaa ja jotka jotenkin koskettavat. Kirjan puoliväliin mennessä olin taittanut ehkä kolme hiirenkorvaa. Harmitti, kaipasin herättelyä.

Ja sitten.. Loppupuolelta kirja näyttää jo aika roisilta, taiteltuja sivuja on niin paljon. Ehkä siksi, että kirjassa oli niin paljon sellaista, mikä tuntuu jotenkin koskettavan omaa elämää tällä hetkellä. Sitä miten pitäisi olla, millaisia rohkeita hyppyjä olisi tehtävä, jotta ei myöhemmin katuisi. Vai olisiko rohkeinta sittenkin vain pysyä paikoillaan?

Kirja ei ole nyt mukana, joten en voi kirjoittaa yhtään lainausta. Ja ehkä hyvä niin - ne on sellaisia juttuja että jokainen melkeinpä alleviivaisi eri kohdan.

Niin, luin viimeiset 100 sivua tänä aamuna joskus kuuden jälkeen, seurana muro- ja teekupit. Vähän kiire tuli, loppu pitää lukea vielä uudelleen - mutta silti joku pato aukesi ja jouduin työpaikalla selittämään punaisia ja turvonneita silmiäni. Oli se vaan hyvä.

Finding happiness

Dumbo

Niinhän se on. Ja sitä olen taas viime päivinä yrittänyt itselleni tavata. Välillä ihminen jotenkin hairahtuu kuvittelemaan, että oma onni ja tyytyväisyys elämään olisi jotenkin ratkaisevasti toisista ihmisistä kiinni.

Enkä halua nyt vähätellä kaikkia rakkaita. Totta kai ihmiset on tärkeitä, ja niillä on väliä mutta loppujen lopuksi vain omat valinnat ratkaisee ja voi tehdä joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Jos sokeasti jättäytyy toisten varaan, sitä sitten on toisten armoilla.

Ei voi odottaa, että tulisi joku joka tekisi onnelliseksi. Onhan sekin mahdollista mutta kuitenkin aika epätodennäköistä. Tässä elämässä mun täytyy huolehtia siitä puolesta itse - ja pitää muistaa se. Eikä se nyt koko ajan helppoa ole.. Siksi onkin hienoa kun aina silloin tällöin tapaa ihmisiä, jotka ymmärtää sen pienen kamppailun jonka kanssa tässä uurastetaan.

Saanks mä murista sun muffinssiin?

Parasta laittaa tänne ylös googlaamani hyvä reseptisivusto - Joy of Baking, josta väsäsin 50 muffinssia synttärihulinoihin. Tuntui vähän liioittelulta mutta niistä oli tänä aamuna jäljellä 5.. Vein ne töihin ja nopeasti katosivat parempiin suihin.

Kokeilussa olivat kuvassakin näkyvät Bread Pudding Muffins, Carrot Muffins (Morning Glory Muffins) ja Banana Muffins. Kaikki onnistuivat sikahyvin vaikka itse sanonkin. Täältä kannattaa ehkä kokeilla jotain muutakin joskus, sen verran hyvin ohjeet toimi.

Vaan eipä niitä ohjeita aina tarvitse. Menin eilen Mustapekkaan hakemaan muka jotain nopeaa safkaa illaksi - ja päädyin kotiin kahden juuressäkin kanssa: 3 kg porkkanoita ja 3 kg punajuuria. Väkersin punajuurikeiton tän viikon eväiksi ja enpä ole parempaa soppaa hetkeen syönyt. Ite pitäis aina kaikki tehdä. ;)

Ja muffinssijutusta pitää vielä sanomani että tarkoitus ei ollut tehdä aiheesta niin kaksimielistä kuin mihin se nopsaan livahti. Edu Kehäkettusen & Stig Doggin loistobiisi sen aiheutti, fb-status sai outoja piirteitä ja muutenkin kaikkia nauratti Maukan muffinssit. Joojoo - en mäkään aina kaikkea tahallani tee...

Biisiä kuunnellessa muistin tallentaneeni koneelle yhden mesessä käydyn keskustelun. Mua naurattaa edelleen.. (En muuten normisti tallenna keskusteluja todellakaan, tästä oli vaan semmonen kutina että saatan joskus haluta lukea tän uusiksi. Ja tännehän se sopii ku nenä päähän - suojellaan ny kuitenkin toista osapuolta nimen sensuroinnin verran silti. Työajallahan tämäkin tuottoisa keskustelu nimittäin on käyty.)

4:27pmMaude
hiplaa mun näppistä
kih kih

4:28pmXx
joo tiedän sen biisin! hahahaha

4:28pmMaude
reps reps

4:28pmXx
"murista sun muffinssiin"

4:28pmMaude
just se

4:30pmXx
saanksmä näpelöidä sun cd-asemaa? ;);)
hahaha

4:31pmMaude
REPS REPS REPS
anssi tuijottaa ku mä nauran

4:31pmXx
se pitää sua varmaa tavallistaki hullumpana :):)
hehehe

4:32pmMaude
saanko roplata sun romppuja
heiluttaa sun hiirtä

4:32pmXx
HAHAHAHA!

4:32pmMaude
noni mä en pääse tästä sitte enää tänään muihin juttuihin

4:33pmXx
saanksmä mankeloida sun macbookkii?
hihihi liian hauskaa

4:33pmMaude
saanko säätää sun serverii

4:33pmXx
joku tyyppi kattoa mua äsken kun hullua tost toimiston ikkunan toiselt puolelta, ku repeilin tääl
REPEEEEEN! LOL
hehehehehe
säätää sun serverii, huh huh!!!!

4:34pmMaude
hehe
noni mult valuu kyyneleet silmistä

4:34pmXx
samoin
ei oo helppoo ei :):)

4:36pmXx
koht valuu varmaa kuolaaki suusta

4:37pmMaude
noni pakko oli kertoo kaikille et mille mä nauran
tosin en kertonu et mist tää läppä lähti vaan sanoin et me sanoitetaan sun kaa biisiä meidän koodarille ;);)

4:38pmXx
hehehe

4:38pmMaude
tai internetin über-lordille

4:39pmXx
saanksmä jaagaa sun joomlaa?
saanksmä avaa sun koneen kotelon, saanksmä laittaa sinne lisämuistii, beibi :):)

4:40pmMaude
reps reps reps
eikäku saanks mä jyystää sun joomlaa

4:40pmXx
tää on ihan liian hauskaa, varmaan on joku laki joka kieltää näin hauskat jutut ;);)

4:40pmMaude
saanks mä jyystää sun joomlaa

4:40pmXx
LOL
:):)
:D:D

4:41pmMaude
hihihi ehkä pakko vaan kirjaa tää ylös ja oikeesti pistää myös koodarille

Synttärien parhautta

Tapasin tänään Cafe Javan edessä Nykistä palanneen skorpionin, jonka kanssa melkein liiskauduttiin pyöräilijän alle. Vaan eipä liiskauduttu - sen sijaan käytiin lasillisilla skumppaa ja lautasellisilla ruokaa, ja vaihdettiin kuulumiset.

Superia nähdä A:ta pitkästä aikaa - ja yhtä superia oli nähdä niin monta ystävää perjantaina Ysissä synttäritohinoissa. Ilta päättyi aikamoiseen kohellukseen toki mutta se taisi olla odotettavissakin.

Ehkä hienointa ikääntymisessä on se, että kaikenlainen esittäminen on jäänyt pois. Tunnetaan itsemme ja toisemme sen verran hyvin, että kaikenlainen päteminen ja päsmäröiminen ja teeskentely olisi turhaa tai jopa naurettavaa. Ja ihan tarpeetonta.

Siksi olikin mahtavaa viettää iltaa juuri niiden aitojen ihmisten kanssa. Ja siksi ymmärrän senkin, miksi A:sta oli ihana palata vaikka itse en puoli neljältä laskeutuvaa pimeyttä oikein tänään jaksanutkaan fiilistellä.

Kotonani kävi myös kaksi vielä aidompaa tyyppiä kylässä viikonloppuna. Kyllä mä sen lasten hankinnan aina niinä hetkinä ymmärrän - ei oikeasti ole siistimpää tunneta kuin kölliä omalla sohvalla samalla kun kaksi möngertäjää pussailee poskille.

Sain itseni raahattua myös Kumpulaan, josta en sitten olisi oikein malttanut lähteä pois. Kahviseura oli plussaa mutta olisin viihtynyt siellä myös yksinäni aika mahtavasti. Kiva tunne istua omilla rappusilla kun ilta hämärtyy ja myrskylyhdyt valaisee... Pitää yrittää käydä siellä vaikka talvitelojen aika jo onkin.

A dancing MJ is a happy MJ

Meni vähän sitten häröilyksi tämä viikonloppu. Yritin hallita kaaosta eilen parin tunteroisen verran leffassa, ja This Is It vei hyvin mukanaan. Paasasin loppuillan siitä, kuinka siistiä oli nähdä mies hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä. Ehkä se lähti täältä ihan hyvissä meiningeissä kuitenkin.

Marraskuu on joidenkin mielestä kuukausista julmin. Monille onkin takuulla, ja se kyllä näkyy tuolla yössä. Epätoivoisia tekoja ja yrityksiä ja räpistelyä sinne tänne. Tuntuu, että puolet kaupungin miehistä on vakiintuneita, "varattuja" ihmisiä joilla on tarve säätää jotakin muuta. En tiedä kuvitteleeko nämä tyypit olevansa joku taivaan lahja naisille, vai mitä ihmettä luulevat meidän voivan saada moisesta?

Toiset eivät peittele tarkoitusperiään mutta toiset idiootit vielä kuvittelevat voivansa jotenkin peittää säätämisensä. Kuinka helvetin tyhminä ne meitä oikeasti pitää? Että me ei tajuttaisi kuviota? Ja sitten vielä jonkun kusetuksen jälkeen pitäisi olla vaikuttunut tyypin ihmeellisyydestä ja jotenkin kiitollinen siitä, että hän on suuressa armossaan "valinnut" jonkun pettämiskumppanikseen. Hohhoh.

Return of the Sukka-Ed

Design*Sponge

Vähän paitsioon jäänyt D*S sai tänään nauramaan makeasti. Sukka-Ed on tehnyt paluun hämmentävässä muodossa...

Sukka-Ed on virkattu kännykkäkukkaro. Yksi vanha työkaveri väsäili sellaisia joskus ja koitti saada meitä muita niitä ostamaan. Samaan aikaan Conan O´Brienissa pyöri Sukka-Ed joka näytti hiukkasen samalta.

Ja nyt, D*S. Ehkä mäkin alan kohta virkkaamaan.

Muuta merkittävää tänä torstaina: ensilumi tuli yöllä Helsinkiin ja koko päivän tuiskutti. Eipä tuota maassa hirmusti pysy mutta ei kokonaan pois sulakaan. Kympin uutisissa 29-vuotias myymälävaras oli haastattelussa, koska oli Alepaa ryöstäessään rynnistänyt kovaa vauhtia ulos ja telonut Harri Holkerin. Lisäksi Syyriasta asti lennätetty Pensseli-Setä ihmetteli lunta. Että valtakunnassa vissiin kaikki aikalailla hyvin.

Löytyykö zen temppelistä? Ilmeisesti.

Eka täysikuuni Nai Pan Yailla.
Vieressä A-kulta ja kädessä muovipulloista veistellyt viinimukit.
Muita ei tainnut biitsillä ollakaan, paitsi koiru kavereineen.
Saman kuun alla edelleen, maanantainakin.

Ajelin maanantai-iltana maalta ja täysikuu valaisi maisemaa - siitä kaikesta tuli taas kerran maapallon toinen puoli mieleen. Siellä on kuitenkin muutamankin kerran kuuta tuijotettu ja sen valovoimaa ihmetelty.

Viime keväänä laskin kuunkiertoja ihan toisella tavalla ja toisesta syystä kuin koskaan ennen. Täysikuusta täysikuuhun oli niin pitkä matka, ja kului se aika sitten kuitenkin.

Tänään juttelin taas pitkästä aikaa hetken burmaksi. Meininki puhelun taustalla oli taas kerran aika eksoottinen: buddhalaiset munkit lauloi karaokea. Huumaava meteli.

Älytöntä miten saa yhtäkkiä yhteyden viidakon keskellä sijaitsevaan temppeliin, jossa pojat ja miehet on jonkunlaisessa retriitissä. Aamulla herätään viideltä siivoamaan temppeliä ja syödään. Sitten rukoillaan ja mietiskellään, ja puolenpäivän aikaan syödään uudestaan, jonka jälkeen ollaan seuraavaan aamuun asti nestepaastolla.

Ei alkoholia, ei tupakkaa ja pitkiä yöunia. Toiset on pitkään ja toiset lyhyemmän aikaa. Ja toiset käy vain jeesailemassa niitä, jotka oikeasti on siellä vetäytymässä - sillä asialla se mun juttukumppanikin oli. Kolme päivää bossin jeesailua ja lattialla nukkumista.

Mietin vaan, että hyvä systeemi tuo. Varmasti sekä ihmiselle itselleen että myös läheisille hyvä juttu, että joskus pysähtyy (ja raitistuu). Se, että joutuis tilanteeseen jossa voi vain funtsailla, tekis hyvää aika monelle.

Kysyin, pääseekö naiset temppeliin. Kuulemma käymään muttei olemaan. Dämit, siinä olis voinut olla hyvä vaihtoehto lomalle. Mietiskelyä ja karaokea. ;)

Voi meidän pikku koirua. Sitä ei enää viimeksi näkynyt.

Maalaussuunnitelmia

Vaihdoin tänään omin pikku kätösin pienen punaisen Citroenin talvirenkaat tunkkaamista ja pulttien tervaamista myöten. Ja siinä sivussa katselin autotallissa odottamassa olevia Kumpulan lipastoja, jotka pitäisi tässä talven aikana maalata.

Tänhetkinen suunnitelma on löytää kauniit vetimet + maalata koko setti valkoiseksi. Ja EHKÄ vähän ruotsalaista kansantaidetta koristemaalauksina.. Voi olla huono idea mutta saattaisi myös toimia - ja jotenkin mun tekisi mieli miettiä koko mökin sisustusta sitä kautta.

Alla inspiraatiokuvia osoitteesta www.grannas.com, joka siis on Dalahästens hemma. Kuvista ensimmäinen on setti, jollaisen joskus olen saanut mussukkaystäviltäni. Ruotsista ja ruotsalaisistahan mä olen aina tykännyt, miksen nyt sitten veis sitä mökkiinkin.. ;)

Valaisinten lumoissa, osa 489B

Image credit: Toyo Kitchen & Living Co. Ltd.

Design Milkin antia. Lisää hienoja kuvia löytyy tästä. Ei voi ku ihmetellä, et millainen varjojen leikki tästä tulis seinille.

Letters of Note

Joku Warholin piirustelu. Voi noutaa respasta.

Tänään löytyi hieno saitti, Letters of Note. Ideana on kerätä kiehtovia kirjeitä, postikortteja, sähkeitä, faxeja ja muistoita.

Esim. jollekin Andy Warholille osoitettu kirje NY:n MoMA:sta päättyy mahtavaan PS-osioon: "The drawing may be picked up from the museum at your convenience. " Piirustustekele on nimeltään The Shoe.

No horror-scope

Sain tänään kesken työpäivän viestin synttärikaimaltani, jonka kanssa usein jaetaan näitä planetaaristen liikkeiden aiheuttamia aaltoliikkeitä. (Ja jep, uskoni astraalikiviin ja sellaisiin on olematon mutta empiiristen tutkimusten perusteella olen varma, että horoskoopeissa on perää.)

Viesti sisälsi parhaita uutisia pitkään aikaan. "Skorpparin rakkausjakso alkaa 8.11. Sitä ennen jo alkaa mennä vitun hyvin työrintamalla. (Manninen/Eeva)"

Jo tässä on kaikenlaisessa ahdistuksessa ja murheen alhossa heiluttukin. Työmotivaatiokin ollut vähän hukkateillä, tai ainakin tuloksellisuus. Siihen tosin jo näkynyt parannusta tällä viikolla - mikä taas kerran osoittaa astrologian paikkansapitävyyden.

Ja jep, päätelkää itse kuinka tosissani olen. ;)

Lihaksia ja viuluja ja kitaroita

Pablo Ateneumissa - sinnekin vielä olis ennätettävä.

Hengähdän kotona hyvissä hyvissä fiiliksissä. Takana hyvä viikonloppu ja eilen oli vielä ihan kuin sunnuntai vaikka olikin jo maanantai. Safkaa ja ajatusten selvittelyä, tai kartan hakemista oikeastaan.

Edessä vilkas loppuviikko. Huomenna A-murun kanssa On the Rocksiin (piiiiiitkästä aikaa, viimeksi olenkin tainnut siellä piipahtaa surullisenkuuluisan motoristin kanssa), ohjelmassa ensin Comedy On the Rocks ja sitten Chisu.

Viimeksi taisin olla stand upia katsomassa keväällä Manalassa, jossa jouduttiin yllättäen huuteluväleihin artistien kanssa. Onneksi seurani on jo tänään ollut rentoutumassa, ehkei siis ajauduta vetämään vaarallisia päivädrinkkejä, jotka lietsoisi isompaan huuteluun.

Torstaina Aleksanterin teatteriin katsomaan kun Tero Saarinen tanssii Carolyn Carsonin koreografian Blue Lady (Revisited). En ole nähnyt Teroa lavalla pitkään aikaan ja tuntuu mahtavalta mennä uppoutumaan salin punaisiin tuoleihin ja katsoa täydellistä liikettä.. Mielestäni Teron tanssi on kauniimpaa kuin hänen omat koreografiansa.

Huippua myös löytää itsestään se fiilis, että hinkuu esityksiin ja haluaa altistaa itsensä eri vaikutteille. Johan tässä puolitoista kuukautta menikin edellisestä rupeamasta toipuessa.

Terosta ajattelin jatkaa vielä Bellyyn Klasariklubille, siellä Meta4 ja ohjelmassa "Szymanowskin romanttista hehkua ja bulgarialaista folkkia Bartokin tapaan". Niin ja yllätyskin. Hupaisaa mennä sinne ja nähdä tuttu bändi taas heille kotoisassa ympäristössä - mieleen tulee väistämättä se toukokuinen päivä kun pötköteltiin Tikkasen Antin kanssa kaupunginjohtajan vastaanottohuoneen pörröisellä matolla, se taisi juuri silloin jotenkin tuota Szymanowskia analysoida.

Olin muuten juuri silloin palannut Thaikuista. Ja käynyt Pikku-Roban poliisiasemalla raportoimassa varastetusta kännykästä & kamerasta, ja ostanut kauppatorilta kassillisen yrttejä ja tomaatteja. Niistä se rosmariini on nyt tuolla keittiön ikkunalaudalla ja laventelit rapussa.. Saapa nähdä jaksavatko ensi kesään ja kestävätkö mahdollisesti yhden Thai-matkan tässä välissä.

Klasariklubille yritän houkutella yhden söpöstelevän pariskunnankin mukaan - tuntuu että nyt pitää saada nähdä, että sellainen on mahdollista.

Perjantaina (jos ei ole muuta, eli rentoutumista Ysissä) jatkuisi vähän sama meininki Ateneumin Tablo-ravintolassa, jossa on Picasso-musaklubi. Jarmo Saari ja Laura Hynninen vieraanaan Atte Kilpeläinen, joka siis soitaa myös Metukoissa. Ja siitähän voisi mennä vaikka lasilliselle. Toivoisin, että siinä vaiheessa mulla olisi kahdenkin A:n kanssa vähän kilistettävää!

Klasari vaihtuu viimeistään lauantaina norjalaiseen kitarointiin - Ane Brun palaa Helsinkiin ja menen Tavastialle Herttoniemen raukeitten leijonien kanssa. Loistavaa, uskon että keskittymiskykyni keikkaan on tuhannesti parempi kuin elokuussa. Tuhansista eri syistä. Nyt just kuuntelussa So you did it again. Oops.

Kirjakorkkaus

Kävin tänään kirjamessuilla, viinimessuilla, ruokamessuilla ja musiikkimessuilla - eikä mukaan tarttunut juuri mitään. Kirjahamsterille kunnioitettava saavutus!

Hillittyä ostokäyttäytymistä saattoi edesauttaa Anna Gavaldan uusi kirja, joka vielä odottaa korkkaamistaan. Pääsin osaksi erästä kirjakerhoa ja tämä olisi ensimmäisenä lukuvuorossa. Ei pöllömpi valinta, Gavalda kuuluu suosikkikirjailijoihini.

Lukulistalla tällä hetkellä myös Edgar Allan Poen kootut, Paavo Lipposen muistelmat, Kjell Westön uusin ja Hanif Kureishin Lähtö ja neljä muuta tarinaa. Viimeksi mainittua hiplasin tänään useampaan otteeseen Messukeskuksessa. Takaliepeessä oli joku takaraivoon jumittamaan jäänyt lainauskin.

Musiikkimessuilla sain esimakua Chisusta, jota olen menossa myös keskiviikkona fiilistelemään. Uskoisin, että hyvä ilta tiedossa.

Mielessä oli tänään myös rauhaa, jota ei ole taas hetkeen ollut. Ja sitä tuli lisää illalla kun sylissä oli kuusi päivää vanha pikkumies. Siinä menee aika nöyräksi uuden elämän edessä.

Sängyistä ja sohvista

Erik de Nijs

Voiko tää toimia? Tai siis voiko olla oikea? Jos niin mä HA-LUUN! Kumpulaan!

Viime viikonloppuna äiti & isä kävivät Kumpulassa vähän ex tempore -kääntymässä, tai no ehkä se nyt kuitenkin oli jonkun verran suunniteltua kun oli peräkärrykin mukana. Sinne kipattiin aika paljon jätesäkkejä, parit lipastot tuunausta varten ja myös se siellä mua pari kesää palvellut runkopatja.

120 cm leveä sänky on mukava joo mutta ei lattiaremontin keskellä. Ja kun siihen ollaan heti keväällä ryhtymässä, oli fiksua roudata jättiläiskaluste pois tieltä. Eikä se ole nyt sitten takaisin tulossa vaan koitan keksiä jotakin vähän sirompaa.

Niin, no sitten ei vältsysti hirmusti yövieraita majoiteta.

Tossa sängyn pois heittämisessä tiivistyy paljon sellaista, mitä joutuu usein miettimään. Kuinka paljon mulla on varaa jossitella? Onko siitä mitään hyötyä?

Olisinhan mä sen sängyn sinne voinut jättää, ja kuvitella että ensi kesänä vietän siellä romanttisia öitä jonkun ihanan miehen kanssa. Jumittaisin sen tarpeettoman ison sängyn kanssa ihan vain siitä ilosta, että JOS sittenkin... My ass, not gonna happen. Eikä sellaista kannata jäädä odottamaan - ei voi valintojaan tehdä sillä perusteella, että petailee jotakin ihmissuhteen todella teoreettista mahdollisuutta.

Siksi pitää valita työnsä, vapaa-aikansa, elintapansa, matkakohteensa, jääkaappinsa sisältö, alusvaatteensa, päällysvaattensa, hiustyylinsä, hajuvetensä ja KAIKKI MUU niin että on itse niihin tyytyväinen. Ei voi rakennella toisten varaan tai tehdä valintoja jotakin kuvitteellista tyyppiä miellyttääkseen.

Miten voikaan yhdestä sohvakuvasta yhtäkkiä tämmöinenkin avautuminen lähteä? Helposti.

Kuvan sohva on vielä huomiseen asti näytillä paikassa nimeltä Utrecht Verplettert, osana Hollannin Design Weekiä. Sen on suunnitellut Erik de Nijs ja inspiraationa on olleet matkat (ylläri), koti-ikävä ja turvan/lohdun (comfort) tarve silloin kun on kaukana kotoa.

(Loppukaneettina - tästä jatketaan toiste - miksi mulla on usein kaukana niin paljon parempi ja turvallisempi olo kuin täällä?)

Inhale, exhale

fffound.com -> suzywire.tumblr.com

Parhainta tänään on se, että huominen on uusi päivä. Tämä ei toistu, jotain tapahtuu huomenna toisin.

Ehkä voin jakaa jonkun jutun, kohdata jonkun ihmisen.

Isoja juttuja, vaikkakin tosi pieniä fyysisesti

Eilen aamulla tuli uusi kaveri tähän maailmaan. Ja parin kääpiön elämä tais muuttua aika lailla. Ei muuta kuin hymyjä Tikkarille ja vanhemmille.

Elämä on lyhyt

http://www.youtube.com/watch?v=qAD7iQaZvdI

mä mietin
elämä on lyhyt
mutta onko vielä koskaan kukaan löytänyt
sitä mitä hän on etsinyt

Kehuja taskun pohjalta ja muualta

Löysin tänään yhden festarielämää ja paljon muutakin nähneen takin taskusta lapun, jossa oli kehuja. Hymyilytti aika reippaasti, etenkin kun luulin vain tyhjentäväni roskia. Viestin kirjoittajaa voi arvailla - lämpimiä ajatuksia & hymyjä lähtee salaperäiselle päivän piristäjälle.

Kehuja tuli paitsi taskusta niin myös ihan livenä, Kumpulan väet oli ihan tyytyväisiä netin sisältösuunnitelmaan. Ja muutenkin paltsu meni hyvässä hengessä, ei mitään meikäläisten tai muiden juniorien opettamista tällä kertaa.

Kello tulee kymppi ja mä notkun toimistolla vielä, hohhoh. Hassua, että tää on tänäkin vuonna parin kuukauden verran ollut enemmän sääntö kuin poikkeus - ja nyt kun tätä tekee pitkästä aikaa (firishommien vuoksi, ei sentään oikeiden töiden tähän vuodenaikaan) niin tuntuu ihan oudolta. Oikeastihan tästä vasta yksi työpäivä alkaisi, jos vaikka maaliskuuta elettäisiin.

Soittaispa A, pääsis lasilliselle!

Mopot ja autot ja planeetat

Sähkö-Trabant

Mä olen vähän miettinyt autoja. Ja moottoreita. Ja bensaa ja sähköä ja maailmanloppua. Ja maailman tulevaisuutta. Omaa siinä sivussa.

Joku aika sitten vietin ihan super-illan, johon sisältyi muun muassa vanhoilla autopelikorteilla pelaamista. Niillä samoilla, jotka joskus löysin vanhojen lelujen joukosta maalta vanhasta talosta ja joista teetin sittemmin veljelle joululahjaksi T-paidan (joka oli varmaankin sen multa saamista lahjoista all-time-favourite).

Niitä iltoja vaan kaipaisi jotenkin enemmän. Että voisi olla rauhassa ja voida hyvin ja kikatella ja juoda vähän punaviiniä. Mikä siinä onkin, että tää mun elämä vaan ei tunnu menevän niin - aina joku menee jotenkin hassusti ja sitten loppujen lopuksi päädyn notkumaan siellä Lostarissa. (Ei Lostarissa mitään vikaa ole, tai no ehkä on vähän, etenkin se että siellä haisee paha, mutta kun haluaisi jotain muutakin.)

Seikkailin äsken blogeissa ja päädyin lukemaan yhden tyypin juttuja viimeaikojen viikonloppujen karkumatkoista. Ja sain ihan hirveän kateellisuuskohtauksen. "The boy and I took an end of Summer trip to the dunes on the Central Oregon Coast." Mä haluun kans. En Oregoniin, mut kesänlopettajaismatkan jonkun pojan kanssa. On vaan vähän kaukainen se haave.

Houkuttelin tossa aiemmin illasta yhtä poikaa mun kanssa reissuun. Tai no poikaa ja poikaa, mun tulevaa aviomiestä - jos ei parempia löydetä. Sillä meni jotkut omat Aasia-suunnitelmat mönkään ja masenteli tänään niitä meininkejä. Ehdotin yhteistä joulu- ja uusivuosimatkaa Vietnamiin, se voisi ajaa mopoa ja mä voisin järjestää unohtumattomat pyhäpäivät. Lupasin myös olla häiritsemättä sen tyttöjen vikittelyä, se kun nyt taitaisi olla sille suuri osa matkaa kuitenkin.

Enpä usko että suurta innostusta herätti sekään vokottelu. Ite pitää sitä mopoa opetella ajamaan, prkl. (Olen tosin tainnut lupautua ajamaan mopokortin Lontoossa, tähän liittyy hämäriä hetkiä Ysin pöydässä muutama viikonloppu sitten. Vasemmanpuoleisen liikenteen opettelu olis tietty kyllä hyödyllistä mutta muuten idea ei kuulosta musta ihan hirmu hyvältä. Jotenkin tulee Bridget Jones mieleen. Läskeimmillään.)

Sähkö-Trabant sattui mun silmiin äsken. Mulla on lapsuudesta johtuva outo viehtymys itä-autoihin - meillähän oli Wartburg kun mä olin pieni ja sittemmin olen haaveillut muun muassa loppuun asti tuunatusta Ladasta. Mutta toi sähkö-Trabant ratkaisisi kaiken, sekä tämän oudon fiilistelyn että huonon omatuntoni! Tuotannossa 2012 vasta kait.

Tänään erityisen hyvä mieli siitä, että tapasin erityisen hyvän tyypin töissä. Ja sitten myöhäisten päikkärien jälkeen jaksoin tehdä vielä Kumpulan uusien nettisivujen sisältösuunnitelman - siihen yksi tuttu jo ehti heittää että eihän se ole homma eikä mikään mut on se kuitenkin. Visuaalisesti niistä ei varmaan ihmettä seuraa mut haluisin tehdä niistä sellaiset, että sieltä oikeasti löytäisi jotain ja niistä olisi hyötyä. We are on that road.

Ja dear A povasi jo eilen, että masennuskierre on katkeamassa. Planeetat menee siihen suuntaan kuulemma. Sitä odotellessa.

Valoa pimeään

Mä luulen että SE on tässä. Lamppu Organelle Designista. Maksaa Etsyssä 300 dollaria mutta ehkä tämän voisi yrittää jotenkin pakottaa jonkun myös väkertämään? Ei voi olla kovin vaikeeta. ;)

Lasiesineitä syksyn ekana räntäpäivänä

Heffer Pitcher

Unsealed glass bowl

Kahvia odotellessa ei pysty vielä töihin. Googlailen kaikenlaista ja löysin yhden mahtavan kaupunkitila-installaation ensi festareille ehdotukseksi. Sitä en nyt kuitenkaan jaa tänne.

Samalla törmäsin amerikkalaiseen nettikauppa Chiassoon, joka lupailee free shippingiä (US only, tietenkin) ja kaikenlaista. Hauskoja tuotteita.

Mulla on noita pusseista maljakoiksi muodostuvia juttuja ollutkin, mutta tossa kyse ei ole kokoontaittuvasta mallista vaan ihan lasiesineestä. Hieno. Ja toi utarehomma nyt taas vaan yllättäen sopii meikän huumorintajuun.

Aikuisten Mouk

Guillaumit

Fiilistelin joskus Mouk-hahmoa ja siihen liittyviä oheistuotteita. Näistä Guillaumitin töistä tuli ihan ensimmäisenä Mouk mieleen, ja sitten kun katseli näitä tarkemmin niin tuli todettua, että ei ehkä ihan lapsille, kaikki ainakaan.

Siistejä! Ai laik.

The soundtrack of my life

I ♥ Spotify.

Paria levyä on soitettu alusta loppuun tiheästi nyt alkusyksystä.

Billie Holiday – Golden Voices

The Revolution presents – Revolution

Seu Jorge – America Brasil

Various Artists – Thank You For the Music

Starlite Unlimited – Starlite Unlimited Plays Music From The Tarantino Movies

******

Lyriikkatasolla mennään tässä

Ane Brun - To Let Myself Go
The Rolling Stones - Play With Fire
The Clash - Should I Stay Or Should I Go
PMMP - Lautturi
SMG - Näin minä vihellän matkallani
Lily Allen - He Wasn't There
The Sounds - Hope You're Happy Now
Husky Rescue - City Lights

******

Tonight - under light

Would you be my friend for a while
Would you please pretend that you don't lie
Would you keep me warm if the sun won't shine
Tonight - under the city light

Would you be my guide if I am shy
Would you do me things that I don't mind
Would you give me ride that I can fly
Tonight - under light

Would you treat me right if I am kind
Would you like me more if I can smile
Would you set on tears if I start to cry
Would you take me there last one more time
Tonight - under light

Would you keep me warm if the sun won't shine
Tonight - under the city light

Satan

Kuva Julie Maillard

Huhhuuu. En voi lopettaa tän tuijottamista.

Yksi hyvä ystävä sanoi tänään, että onpa aikuisen näköinen lapsi. Siksiköhän mä tästä tykkään, ei näytä vauvalta vaikka onkin?

Toinen sanoi, että näyttää ihan buddhalta.

Musta vaan aivan sairaan kauniilta.

Niin eri lähtökohdista tässä räpiköidään, ei voi mitään. Ystävien lapset ja tämä kaiffari on aika eri asemassa kun mahdollisuuksia miettii. Toisaalta, pikkupirun ja siskonsa meiningit on myös aika epätasa-arvoiset.

Kuvia kun katselee niin ei voi muuta kuin miettiä mikä olisi hälle parasta. Ja tietäähän sen. Sille riittää nyt vielä aika pitkään ihan "pelkkä" rakkaus. Se, että on turvallisia sylejä ja kannustavia hymyjä.

Sen ei pitäisi joutua aikuisten peleihin nappulaksi eikä todistaa asioita, joita on jo tähän mennessä todistanut. Sen pitäisi pystyä luottamaan ja olemaan pelkäämättä lähipiirin mekastusta. Sille pitäisi jollain olla rajattomasti aikaa.

Jonkun on opetettava sille kalat ja futis, kuinka tehdään riippumatto ja miten kaikki pelit voitetaan. Niin, ja se tulenpyöritys. Siitä tulee vielä ällistyttävä.

Pitää mennä halaamaan ne yhdet Hollolan kääpiöt ihan pian. Niille mä pystyn antamaan jotain, mitä kaikki noi nappulat tarvii.

Valashälytin!

Emily Andersonin Sneak Peak Design*Spongessa

Need I say more? Valas! I want it.

Pistät avaimen lukkoon

Uusi koru.

Se on se Putron Samuli semmonen yks veijari.

Monia juttuja liittyy niihin biiseihin joita se on Zen Cafelle väsännyt. Jotain levyä kuunneltiin joskus töissä lähes vierekkäisissä työhuoneissa ja mesetettiin biisien sanoja - aika teinix mutta minkäs teet jos sanat menee katseet tuntuu selässä ja pikkujouluista on viikko. (No ei ne tainneet olla pikkikset siinä vaiheessa vuotta mutta jotain pahennusta oltiin taas aiheutettu.)

Sittemmin kyseisen ystävän kanssa on biisien tahtiin itketty ja erottu ja ihastuttu ja pöllöilty ties mitä. On heiluttu keikoilla ja ajauduttu yhdellä lähes tappeluunkin (Valkeakoskella, kuinkas muuten). Taxin logiikkaa mietitty, eikä sitten ikinä kehdattu siitä kysyä - edes niillä jatkoilla.

Tänä kesänä seisoin Samulin vieressä Huvilan vikalla keikalla ja mietin että mitähän mies mahtaa tykätä. Etenkin Laurien & Loun vetäessä And I pretend that you love me / And you pretend that you care / And I pretend that I'm happy / And you pretend that you're there / The lost art of conversation.

Mitenköhän se onnistuu tavoittamaan muutamalla sanalla jotain sellaista, joka liikuttaa niin montaa? Koska enhän mä yksin sen ajatuksen kanssa ole, että biisien sanat osuu aika tarkasti.. En todellakaan.

Eilen syysmyrskyssä tuntikausia kurahousuissa heiluessani toivoin että kaupunki olis kadonnut ja minä sen kanssa ja tänä aamuna mietin että keskusta on arkisin huono paikka lyyhistyä. Aamu ei siis mennyt vahvimmissa tunnelmissa... Mutta kyllä se siitä lähti, etenkin kun muisti palauttaa mieleen, että mä en usko ikuisuuteen, minä uskon hetkeen.

Ja ainahan on se vaihtoehto, että juon pullon viinaa, oon baarissa neljään ja kävelen grillille. Katu on lehtien peittämä, asfaltti märkä ja kiiltävä. Tämä on syksy.

En tiä, nyt just soi päässä alla oleva. Vähän alamäen meininkiä mutta älkääpä säikähtäkö, ei se sitä ole. Olo on nimittäin sekopäisen levoton ja vähän irti, jotenkin toiveikas ja hyvä. Näin tänään ihmisiä joista en ollut nähnyt vilaustakaan pitkiin aikoihin. Mieletöntä miten toiset muuttuu ja niiden tukat muuttuu ja niiden lapset kasvaa ja ne näyttää onnellisilta ja varmaan onkin sitä.

Halua et
Sait niin monta kertaa pettyä
Murheen likapyykkiin vettyä
Nyt kuivahdat

Pahoittelet
Suhteen kierrettä ja kulkuja
Rakkaudessa kun ei sulkuja
Harrasteta

Pistät avaimen lukkoon
Ja se narahtaa
Aivan kuin suruaan sois
Tunnet viileän tuulen
Kun se kasvoillesi käy
Ja varisee pois

Yritä et
Tahto riitti oman aikansa
Kesti paljon tuplas taikansa

Pahoittelet
Annat illuusion kaatua
Romanttiseen multaan maatua
Ja tallaantua

Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli kaipaus jäänyt porstuan penkille
Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli haaveiden kaiku kiertynyt lenkille

Niinpä sinä menet
Niinpä sinä tulet
Rakkaus seisoo ikkunalaudalla
Haet pois sen
Haet pois sen
Haet pois

Kumpulan Strömsö

Loma on tainnut tehdä terää. Tänään aamulla päässä oli jo päivät onnellisesti sekaisin ja olokin alkaa olla aika levännyt jotenkin. Vaikka kiirettähän tässä on pitänyt, melkein yhtä hoppua kuin eläkeläisillä Hollolandiassa.

Aaltoileva viikko takana, planeetat vissiin taas kummassa asennossa. Tai oikeastaan kosmisen kaiman kanssa mietiskeltiin tänään, että taitavat olla jumahtaneet asemiinsa. Saapa nähdä mitä nyrjähtää ja miten, kun tää tästä taas johonkin liikkuu...

Hyvä mieli aamulla ja pitkin päivää. Kumpula alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla talvea ajatellen. Tänään parinkin ystävän avulla kaiveltiin kuoppia ja nakuteltiin keppejä hakkeeksi. Päivän kuningasidea oli muurin rakentaminen, pohjatyötkin sitä varten on jo tavallaan aloitettu.

Ei kovin syvällinen olo, kevyt vain. Josko vaikka vähän punaviiniä ja sitten ihmisten ilmoille. Olis super harhautua tänään jonnekin hyvään.

Mr. Lonely

Elokuvasta Mr. Lonely

Mä haluan nähdä tän uudestaan.

Is it ok to ask to make a mess?

Loma. Pitänee säätää kaikenlaista mutta tää osui nyt heti aamusta eteen. Hymyilyttää.

Räjähtäiskö vaiko eikö?

Näin R&A:ssa Visioneers-leffan ja sen teema on pyörinyt päässä. Tai siis siinä on varmasti useitakin teemoja mutta mä näin sen niin, että onnettomat ihmiset alkavat yksinkertaisesti vain räjähdellä.

Josta päästäänkin kätevästi siihen, mitä onni on. Ei ainakaan mitään näennäistä, siis ulkoisten "kriteerien" täyttämistä. Monelle takuulla turvallisuus on yksi isoimpia onnen tunnusmerkkejä, sitähän ihmissuhteet ja jonkinlainen pysyvyys tuo. Sekin sitten vaan saattaa kääntyä itseään vastaan, asioista tulee liian turvallisia ja tuttuja ja turruttavia - ja tylsiä...

Sittenhän siinä onnessa on sekin puoli, että monesti odottaa kaikenlaista, jonka luulee tekevän onnelliseksi. Kun ne asiat on saavutettu tai käsillä, ei niitä jotenkin enää osaa arvostaa. Tosi monessa ihmissuhteessa käy myös niin. Ei enää muista kuinka arvokkaita toiset, oikeat ihmiset ja niiden sanomiset on. Se, että joku haluaa jakaa jotain juuri sinulle, on arvokasta ja eräänlainen lahja - ja se pitäisi jaksaa muistaa. Myös siinä suhteessa, sillä hetkellä kun tuntuu siltä että saatana tuo se vaan jaksaa höpöttää.

Tästä asiasta oonkin joskus kirjoittanut yhden toisen jutun, senkin leffan ansiosta. Voisinkin kaivaa sen myös tänne vaikka joku sen joskus onkin jo lukenut. Siinä kerrankin olen ihan omastakin mielestä osannut sanoa jotain just tuosta arvostuksesta. Ja siitä miten sitä ei saisi unohtaa.

Tärkeimpiä on ne pienimmät jutut, koska silloin ne ei ehkä ole tietoisia tai harkittuja. Oikealla hetkellä ojennettu käsi, poskelta pyyhkäisty ripsi, osoitus siitä että on toisen mielessä, on suurinta. Muutamia vuosia sitten oli tosi rankka paikka mennä töihin ja itkeskelin jossain Hakaniemen torilla - kesken itseni kasailun sain tekstarin yhdeltä ihmiseltä joka periaatteessa jollain tasolla tiesi mitä oli meneillään mutta ei niistä fiiliksistä oikeasti oltu puhuttu. Viestissä luki muistaakseni "Tsemppiä Maukka" ja sillä jaksoin kävellä sinne ovelle ja mennä hissiin ja vetää sen päivän läpi.

Mutta takaisin sinne onneen. Ja siihen mitä siitä nyt ajattelen. Yksi suosikkikirjoistani on Anna Gavaldan Kunpa joku odottaisi minua jossain. Siinä kirjan nimessä on se, mikä nyt pyörii mielessä... Tavallaanhan toi on tosi itsekästä, siis että jonkun pitäisi odottaa minua (eikä niin että minä odottaisin jotain). Ajattelen tota kuitenkin kaksisuuntaisesti - siis että joku odottaisi minua ja minä häntä myös. Niin kuin A-muru on joskus todennut: "Tyhjään kotiin on joskus vaan niin surullista mennä."

Viime aikoina on taas tehnyt mieli katoilla, ja olen sitä vähän harrastanutkin. Niillä retkillä tulee usein mieleen se, että kuinka kauan oikeasti kestäisi jonkun huomata jos katoaisin oikeasti. Aika marttyyriläppä mutta taitaa olla sellaiset tähtikuviot taas että skorpparit miettivät tällaisia. ;) Ei siihen oikeasti oikeasti menisi kuin pari päivää - sitten sitä vaan miettii sitä, että onko se pitkä vaiko lyhyt aika?

Elämänsä jonkun kanssa päivittäin jakaville varmasti pitkä mutta eiköhän se meille lonereille ole itse asiassa aika loistoaika. Tai siis tuntuu siltä että on tärkeitä rakkaita ystäviä, jotka kyllä ihmettelisivät ennemmin tai myöhemmin. Perheitä voi olla niin monenlaisia. Ja siitä omasta Helsinki-perheestä olen enemmän kuin onnellinen.

Otsikkoon liittyen: en mä räjähdä. Veikkaisin että päässä on kuitenkin palaset sellaisella mallilla että osaa arvostaa sitä mitä on.

Voisinpa riisua itseni juuri sulle

Tämä kirjoitettu jo 27.1.2009 vähän muualle. Tuli äsken kirjoiteltua vähän tästä aihepiiristä, ja tässä asiat oikeasti sanottu paremmin.


Telkku rikki, siksi dvd-leffoja läppäriltä. Äsken katsoin Babelin, jossa teinirakkauteni Brad Pitt alkaa olla jo harmaa ja ryppyinen. Ja nykyajan kuumotus Gael Garcia Bernal oli kuuma kuten aina. Vaikuttava leffa, josta yksi kohtaus etenkin jäi mieleen.

Leffan kuuro japanilaistyttö tarvitsee ihmisen kosketusta, jonka varmaan kokisi rakkautena. Hakee sitä vähän kaikkialta monin eri tavoin kunnes päättää kotonaan vain riisuutua kokonaan poliisimiehen edessä, tarjota itseään, vaatia kosketusta.

Miksiköhän kohtaus tuntuu niin brutaalilta, miksi tytön käytös äärimmäiseltä? Koska samaa, tai jossain mielessä vielä rajumpaa, sitä tekee henkisesti aina silloin tällöin, ja ehkä vielä heppoisemmin perustein.

Fyysinen alastomuus ei välttämättä ole kovin rankka juttu, ainakaan täällä Suomessa. Kaikki on nähneet toisiaan eikä siinä mitään. Tuossakin jutussa oli se, että tyttö ei vain halunnut tulla nähdyksi alasti, vaan vaati toista reagoimaan siihen, vaati toisen kosketusta. Sellainen itsensä paljastaminen, niin voimakkaasti itsensä torjunnalle alttiiksi asettaminen tuntuu hurjalta.

Mutta kuinka monta kertaa sitä on pistänyt itsensä henkisesti alastomaksi jonkun edessä? Näyttänyt että tässä olen, ota pliis, tartu näihin juttuihin? Ja kuinka monta kertaa sitten on tullut torjutuksi, joskus jopa hyvin julmasti? Tuntuu, että tuohon fyysiseen alastomuuteen ihmisten varmaan on pakko tarttua jotenkin, reagoida edes jollain lailla sivistyneesti - että se on niin paljon "epänormaalimpaa" ettei sen asian yli vain voi kävellä.

Mutta henkinen itsensä riisuminen on jotenkin helpompi ylittää, helpompi unohtaa, helpompi jättää huomiotta. Kuinka monta kertaa sitä onkaan tuntenut iskun palleaan joltakin, jolle on juuri paljastanut itsensä ja joka päättää vain pyyhkiä paljastukseen jalkansa. Tai mikä pahinta, jättää kokonaan huomiotta, ei edes pyyhkiä?

Eikö sen toisen ihmisen pitäisi pysähtyä sellaisella hetkellä, ottaa arvokkaana asiana, tai edes huomioon, se että toinen on juuri näyttänyt jotakin jota ei ehkä koskaan kellekään muulle? Että tilanteessa on tapahtunut juuri jotain, jota ei sovi vain ohittaa? Saati tehdä pilaa asiasta.

Ja sitten. Mikä siinä onkaan kun vastaan tulee ihminen, jolle haluaisi olla alaston ihan joka tavalla.. Siinä se fyysinen riisuminen on helppoa ja nopeaa - mutta henkisesti tuleekin yhtäkkiä hullu riittämättömyyden tunne. Osaanko kertoa juuri sinulle juuri kaiken sen mitä haluaisin? Nyt kun on mahdollisuus, nyt kun minua ei torjuta? Miten voisin osoittaa, että juuri sinä tiedät minusta tämän, ei kukaan muu? Että henkisesti olen alastomin juuri sinulle?

Näppis ja töpseli

crasheit

Ai laik!

Joillekin asioille vaan heti tietää paikan

Valentin Löllmann

Tälle niin olisi paikka mun kotona. Kotona, joka tuntuu nyt niin hyvältä paikalta etten malta edes leffaan lähteä. R&A jää tänä vuonna aiempia tyngenmäksi mutta joskus sitä vaan ei jaksa. Nyt tilkkupeitolla makoilu ja musiikin kuuntelu on vaan tärkeämpää.

Toi mielettömän hieno lipasto löytyi Bloesemista, jossa oli taas paljon muutakin hienoa. Ihme tavarafiilistely taas päällä vaikkei rahaa ole yhtään mihinkään. Verottaja nääs muistutti 1,5 vuotta sitten unohtuneesta varainsiirtoverosta ja nyt onkin sitten aika monta lisäduuniverkkoa vesillä.

Toisaalta, jos ne kaikki realisoituu niin ehkä mulla onkin taas varaa johonkin. Ja mitäs sillä sitten tekee jos kaikki aika menee niissä duuneissa...? No, jos sais mätkyt ja lomarahat ja Kumpulan lattiaremontin hoidettua niin sit oltais jo taas ihan hyvällä raiteella. Tim Ferris nyt vaan mun päähän asumaan kiitos.

Semmonenkin ajatus tuohon otsikkoon liittyy että joillekin asioille tietää heti olevan paikan muttei sitten tiedä missä se paikka on. On ihmisiä, joista heti tunnistaa jotain sellaista, jonka tietää tavalla tai toisella kuuluvan omaan elämään - ne tavat sitten vain pitää löytää. Eikä sillä löytämisellä niissä tapauksessa ole yhtään hoppu: jos mahdollisuus johonkin on niin pitää vain ihmetellä miten siihen voi tarttua.

Luulenpa että kaksi mun ystävää saattoi tänään tuntea jotain sellaista. Ei missään tapauksessa mitään kovin isoa mutta jotain josta voi syntyä vähintään hauskoja hetkiä.

Luumuöverit. Vai överit luumut?

Kummussa näytti vielä reilu viikko sitten tältä. Tänään kävelin sinne duunin jälkeen lähinnä hakemaan fillaria mutta kauhukseni tajusin että puolet luumuista oli jo maassa.

No, näpit jäässä suoritetun pelastusoperaation jälkeen mulla on nyt kotona vähintään viisi kiloa aivan sairaan hyviä omia luomuluumuja. Vaan mitähän niillä tekis? Jos syö, niin saattaa hiukka mennä vatsa sekaisin...

Parhainta nyt on kuitenkin se, että niitä on.

Some pick mushrooms, I pick ideas

p.s. i made this

Nii-i. Toiset poimii syksyn satoa mutta mä taisin tänä vuonna kyllästyä jo omenien kypsymisen aikoihin. Tai no, rehellisesti sanottuna kyllä syksyinen metsä sienineen päivineen ajatuksena kiehtoo mutta ystävien kauhukertomukset hirvikärpäshyökkäyksistä ei.

Piipahdin viikonloppuna metsässä ja siellä oli ihan mukavaa. Söin pari puolukkaa ja mustikkaa ja nautiskelin auringonpaisteesta. Jäkälää kasvoi ja luonto voi siis hyvin.

Pimeyttä ja syksyä ei oikein kaipaa mutta ikääntyminen on tuonut mukanaan uuden oudon piirteen: tavallaan ehkä jotenkin hämärästi myös diggaan syksystä. Tai no ainakin ajatus siitä, että voisi viettä pari koti-iltaa kaikenlaista puuhastellen, tuntuu ihan hyvältä.

Niitä iltoja odotellessa (toivottavasti ei jää vain haaveeksi) pitää pistää ideat purkkiin. Tai tänne. Seikkailin mustard & sage -blogissa ja sieltä löytyi toi kuvan kaulakoru. Ehkä pientä kehittelyä ja työn alle... Hauska blogi, joutui ainakin hetkoks seurantalistalle.

Kyllä kotiin yksi torni mahtuu

Kuukauden tauko ei tarkoita etteikö olis hymyilyttänyt. Oli vaan hiukka kiireitä. Ja sitten piti mukamas vähän toipua.

Ehdottomasti parasta nyt on R&A. Ne jutut vaan vaatii hiukkasen sulattelua vielä. Mutta hymyilyttäähän siinä jo sekin, että enemmän kuin mielellään istuu aurinkoisena päivänä sisätiloissa vaikka Kino Engelissä, jossa täydestä salista melkein loppuu happi.

Kevyempi startti taas. Ei oo kotona kaakeliuunia mutta pitäiskö tehdä kirjatorni?

Kuvat: desiretoinspire.blogspot.com