Helsingin kostea talvi pistää ihmisen syväjäähän. Lämmittelen parhaillaan hyvillä ajatuksilla, vihreällä mandariiniteellä ja Kings of Conveniencen uudella. Surullisenkaunis Declaration of Dependence kertoo kolmella sanalla julman & kylmän keskitalven olotilasta: olisi kiva julistaa riippuvuuttaan. Vaan kun ei ole mitään julistettavaa.
Parhainta tänään oli pysähtyminen aamussa (joo, näitä lisää - jos ei junassa niin edes kotona), aktiivinen työpäivä & syömähetki supervauvan ja äitinsä kanssa. Kuolaterapia toimii, ja se on siistiä kun joku tarraa pikkurilleistä kiinni ihan tosissaan.
Parhainta viime aikoina on myös päätös pienestä konkreettisesta matkasta ja suuresta henkisestä askeleesta. Molempien teemana irtiotto, molemmat toivottavasti aikanaan aiheuttavat hymyjä vaikkeivät nyt ihan vielä. Suomalaisen sielu painaa kuulemma 700 grammaa, tai ainakin 700 grammaa enemmän kuin ruotsalaisen - mulla se on viime aikoina muistuttanut sitä vanhaa ToukoPoukon askartelutuotosta ja imenyt liikaa voimia.
Viikonlopun hyviä asioita oli sunnuntaiaamuna YleX:ltä kuunneltu Hyvä Veli, Veli Kauppisen ohjelma jota kuuntelin useasti viime kesänä Kumpulassa. Se, että osaan odottaa tulevaa kesää ja näen itseni istumassa aamukahvilla mökin rapuilla radion soidessa, riittää. Joskus on haaveiltu myös siitä, että joku sitä kahvikuppia tarjoaisi mutta nyt onkin parhainta, että jopa ajatuksissa se mökin porras riittää mulle yksin.
Samalla kun kävelin sunnuntaina tiellä, jonka varrelta tiedän jokaisen ison kiven ja jonka pikkukivetkin on tulleet aika tutuiksi, Kauppinen taisi soitella näitä mukavuuden kuninkaita. Soitti myös Bon Iveriä, jota en ole kuunnellut ikuisuuksiin. Pitää muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti