Pistät avaimen lukkoon

Uusi koru.

Se on se Putron Samuli semmonen yks veijari.

Monia juttuja liittyy niihin biiseihin joita se on Zen Cafelle väsännyt. Jotain levyä kuunneltiin joskus töissä lähes vierekkäisissä työhuoneissa ja mesetettiin biisien sanoja - aika teinix mutta minkäs teet jos sanat menee katseet tuntuu selässä ja pikkujouluista on viikko. (No ei ne tainneet olla pikkikset siinä vaiheessa vuotta mutta jotain pahennusta oltiin taas aiheutettu.)

Sittemmin kyseisen ystävän kanssa on biisien tahtiin itketty ja erottu ja ihastuttu ja pöllöilty ties mitä. On heiluttu keikoilla ja ajauduttu yhdellä lähes tappeluunkin (Valkeakoskella, kuinkas muuten). Taxin logiikkaa mietitty, eikä sitten ikinä kehdattu siitä kysyä - edes niillä jatkoilla.

Tänä kesänä seisoin Samulin vieressä Huvilan vikalla keikalla ja mietin että mitähän mies mahtaa tykätä. Etenkin Laurien & Loun vetäessä And I pretend that you love me / And you pretend that you care / And I pretend that I'm happy / And you pretend that you're there / The lost art of conversation.

Mitenköhän se onnistuu tavoittamaan muutamalla sanalla jotain sellaista, joka liikuttaa niin montaa? Koska enhän mä yksin sen ajatuksen kanssa ole, että biisien sanat osuu aika tarkasti.. En todellakaan.

Eilen syysmyrskyssä tuntikausia kurahousuissa heiluessani toivoin että kaupunki olis kadonnut ja minä sen kanssa ja tänä aamuna mietin että keskusta on arkisin huono paikka lyyhistyä. Aamu ei siis mennyt vahvimmissa tunnelmissa... Mutta kyllä se siitä lähti, etenkin kun muisti palauttaa mieleen, että mä en usko ikuisuuteen, minä uskon hetkeen.

Ja ainahan on se vaihtoehto, että juon pullon viinaa, oon baarissa neljään ja kävelen grillille. Katu on lehtien peittämä, asfaltti märkä ja kiiltävä. Tämä on syksy.

En tiä, nyt just soi päässä alla oleva. Vähän alamäen meininkiä mutta älkääpä säikähtäkö, ei se sitä ole. Olo on nimittäin sekopäisen levoton ja vähän irti, jotenkin toiveikas ja hyvä. Näin tänään ihmisiä joista en ollut nähnyt vilaustakaan pitkiin aikoihin. Mieletöntä miten toiset muuttuu ja niiden tukat muuttuu ja niiden lapset kasvaa ja ne näyttää onnellisilta ja varmaan onkin sitä.

Halua et
Sait niin monta kertaa pettyä
Murheen likapyykkiin vettyä
Nyt kuivahdat

Pahoittelet
Suhteen kierrettä ja kulkuja
Rakkaudessa kun ei sulkuja
Harrasteta

Pistät avaimen lukkoon
Ja se narahtaa
Aivan kuin suruaan sois
Tunnet viileän tuulen
Kun se kasvoillesi käy
Ja varisee pois

Yritä et
Tahto riitti oman aikansa
Kesti paljon tuplas taikansa

Pahoittelet
Annat illuusion kaatua
Romanttiseen multaan maatua
Ja tallaantua

Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli kaipaus jäänyt porstuan penkille
Niinpä sinä menet
Ja sä menet, ja sä tulet
Oli haaveiden kaiku kiertynyt lenkille

Niinpä sinä menet
Niinpä sinä tulet
Rakkaus seisoo ikkunalaudalla
Haet pois sen
Haet pois sen
Haet pois