Haa, olen palannut! Ehkä. Toipilasaika on lamaannuttanut toistaiseksi kaiken normitoiminnan - ja siitä olisi kuitenkin pikkuhiljaa syytä alkaa ottaa taas kiinni. Tänään on jo laskuja maksettu ja kahvilla käyty, joten ehkä se siitä.Kirjakerhon seuraava kirja on Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sain sen lainaksi ja luin yhtenä yönä. Tai aloitin illalla, keskeytin väkisin ja heräsin sitten taas muutaman tunnin päästä lukemaan loppuun.
Ei oikeasti ihan niin koukuttava kuin miltä äskeinen saa kirjan kuulostamaan, tuli vaan oikeaan hetkeen. Tarpeellisia ajatuksia jotka auttoivat puhdistamaan kyynelkanavat ja ehkä myös hieman päätä.
Kaksi (mua) koskettavinta teemaa kirjassa olivat yksinäisyys, yksin pärjääminen kaikkine seurauksineen ja hetkessä tapahtuva hiljainen muutos. Jälkimmäinen on mulle tuttu vuosien ajalta, ehkä jopa aina. Joissain hetkissä vain aistii peruuttamattoman muutoksen, vaikkei mitään erikoista olisikaan tapahtunut. Kirjassa jonakin kesäpäivänä, joka ei ole yhtään erilainen kuin eilen, tuntee syksyn läheisyyden. Ja paljon muuta.
Usein sitä tarpoo eteenpäin omassa elämässään ja ottaa vastaan kaikenlaista. Oli sitten duunia, ihmisten käytöstä, mitä tahansa. Ja jonain hetkenä se kumilanka katkeaa, tietää että on aika tehdä jotain muuta. Monesti siihen liittyy jonkunlaista suuttumusta, ei kuitenkaan aina. Sinä itkuisena yönä taisi taas asioita liikahdella kohdalleen, ilman suuttumusta.
Ja sitten se yksinäisyys ja pärjääminen, joka tässä vähän toisten armoilla olemisessa on nyt muutenkin ollut pinnalla. Nyt kuitenkin sellaiselta kannalta, jota en ole ajatellut ennen. Monesti nimittäin miettii, miksi en muista asioita lapsuudesta tai viime vuosilta tai vaikka viime viikoltakaan.
Kirjassa yksi henkilöistä toteaa, että muistot saavat vähän uuden muodon kun niistä puhuu ääneen. Ehkä muistot myös heräilevät henkiin jos niistä kertoo tai hetket painuvat paremmin mieleen jos niitä jakaa? Ehkä päässä vilahtelee asioita, joista tulisi ehkä jollekin arkisten asioiden lomassa mainittua, ja niille tulisi sitä kautta uusi elämä?
Tämän kaiken seurauksena päätin myös kirjoittaa vanhemmilleni kootut muistelmat lapsuudestani. Hyvät pääasiassa. ;) Uskoisin, että heistä olisi kiva tietää mitä muistan, ja luultavasti siinä itsellekin jotain palautuisi mieleen. Joululomalla kerroin muistavani yhden Sisu-pastilleihin liittyneen hetken ja heistä oli selkeästi tosi mukava kuulla se muisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti