Ei aina tarvitse ymmärtää

i can read

Pitäsi nakutella vanhan työpaikan rästiin jääneitä töitä vielä. Vuorokausirytmi kuitenkin vuodenvaihteen jäljiltä hiukan sekaisin ja heräsin päiväunilta vasta pari tuntia sitten.. No, ehtiihän tässä muutaman tunnin ennen kuin on pakko yrittää nukkumista taas, jotta huominen olisi taas hitusen helpompi.

En kuitenkaan malta tehdä sitä mitä pitäisi koska mietiskelen muuta. Empatiaa, sympatiaa, toisten näkemistä ja näkemänsä ääreen pysähtymistä...

Helpointa on tuntea empatiaa kun joku taistelee sellaisen asian kanssa, jonka itsekin on kohdannut. Tästä nopein loikkauksin pääsee johtopäätökseen, jonka mukaan ihmisten joita elämä on kohdellut hyvin, olisi vaikeinta tuntea empatiaa, samaistua hankalia tilanteita läpi käyvien tunteisiin.

Vaan eihän se niin ole. Ja aivan hyvin voi olla (ja pitää olla) empaattinen, vaikkei ymmärtäisi mitään siitä mitä toinen kokee. Kunhan vain ymmärtää, että toisella on paha olo ja pysähtyy kuuntelemaan sitä, ja antamaan tukensa jos sellaista kaivataan. Ja usein kaivataan.

Empatian tunteminen noissa hetkissä ei siis ole vaikeaa, koska kyllä jokainen kuitenkin tietää miltä paha olo tuntuu, syystä viis. Vaikeinta onkin tunnistaa se hetki, milloin toinen pahaa oloa aiheuttavasta asiasta kertoessaan oikeastaan yrittääkin sanoa olevansa tuen tarpeessa.

On helppo ajatella toisen vain arkisesti marmattavan. Siihen syyllistyvät kaikki, ja se ohitetaan aika helposti. Ne, jotka päivittäisessä murhekuorossamme laulavat kovimmin, tulevat ehkä useimmin kuulluksi. Pitää myös muistaa kallistaa korvansa niille vaimeammille äänille, joka eivät vain ehkä enää jaksa edes korottaa ääntään.