Rakkaat ystävät, joista etenkin yhden kanssa vietin tänään loistopäivän. Väittäisin, että ystävän tuntee muun muassa siitä, että se jaksaa kuunnella vaikka toinen toistaa itseään ja höpisee asioista, joista puhutaan ehkä vain siksi, että asiat kirkastuisivat puhujalle.
Ja muutkin kaikki tärkeät ihmiset tänään. Miten se tuntuukaan hyvältä olla niiden seurassa, jotka tuntevat ja tietävät kaiken, eivätkä arvota. Tai jos arvottavat, niin vaakakupissa painaa aina enemmän hyvä kuin paha. Tieto siitä, että voi viettää niinkin raukeita sunnuntaipäiviä kuin tänään, ja voi jakaa asioitaan tai sitten olla vain hiljaa ja tietää, että kaikki haluavat kaikille vain hyvää.
Ihan parasta.
Kakkossyy on kaukana. Ja silti tosi lähellä. Siksi ahdistus ei varmaankaan ole niin suuri, kun puolet itsestä on vielä muualla. Puhuttiin tänään siitä, mikä siinä tuntuu niin erilaiselta, ja väittäisin että suuri syy on huolenpito.. Välitön ja laskelmoimaton sellainen. Kun mäkeä kiivetessä eteen ilmestyy käsi, johon tarttua - ilman että auttajan edes tarvitsee katsoa taakseen.
Oli miten oli, mieluummin vaikka vain vähän tätä kuin paljon jotain muuta. Tähän on nyt sitten näköjään päästy, kyynikkokin päätyy toteamaan jotain tällaista...
http://weheartit.com/entry/519959Ja tämän kun näin niin ei voinut kuin hymyillä. Muutan viikon päästä mökille ja haluaisin joka päivä tehdä jotain tällaista vaikka pääportille. Ehkä joku ohikulkija hymyilisi vähän edes.
Silmät ei tahdo enää pysyä auki kun kropan mielestä on jo aamuyö. Ja onneksi pian voikin painua omiin lakanoihin ja taintua. Ehkä kuitenkin haluan vielä tunnustaa, että olen yhä enemmän ja enemmän samaa mieltä herra Alec Baldwinin kanssa: "I’ve been single for seven years and as I get older, I think all I want is to be loved. The world becomes a place where you think, let everyone else have it. Let them all fight over jobs and money … You want things in life that are lovely."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti