Suuria ajatuksia pienessä päässä

Nousuvesi ja tuntuu helpolta unohtaa
laskuvesi ja kaipaan niin että olen murtua
kun pinnan alta kutsut minua
sukellan ja huomaan mikään
ei ole kuin kuvitelmissa
Regina: Terveiset päiväntasaajalta (kaikki sanat täällä)

Miten elämän tahti voi olla samaan aikaan unettavan verkkainen ja niin nopea, ettei pysy perässä? Ja miten nousuvesi ja laskuvesi vaihtuukin niin jyrkästi?

Eilen sain maailman onnellisimman näköiseltä mieheltä tiedon, että voitaisiin nyt sitten kuitenkin lähteä yhdessä karkumatkalle kahdeksi-kolmeksi päiväksi. Ilmeisesti auringonlaskun puolelle saarta tekisi mieli, voitaisiin sitten olla aivan über-romantische.

Mulle iski kuitenkin eilen valtava epäusko kaikkeen, enkä oikeastaan ihmettele moista, kaiken tämän jälkeen. Jos tässä jo jotakin on tähän mennessä oppinut niin ehkä hetkessä elämistä taas ainakin - on turha murehtia tulevaa kun kaikki sataa muuttua puolessa tunnissa.

Paljon olen miettinyt sitä, kuinka paljon on oikeus ravisuttaa toisten ihmisten maailmaa. Jos ei ole tietoa siitä, mitä voisi olla, voi olla loppujen lopuksi tyytyväisempi kuin sitten jos tietää, että parempaakin olisi olemassa?

Ehkä vähän hankalasti asetettu kysymys.. Tarkoitan siis sitä, voinko näyttää mitä kaikkea esimerkiksi ihmissuhteeseen voisi kuulua, mitä kaikkea hyvää siitä voisi seurata ja kuinka paljon hyvää oloa, vahvuutta ja voimaa hyvästä suhteesta voisi saada?

Koska jos näytän sen, tai mun kautta saa edes vilauksen siitä maailmasta, on mahdollisuus että kaikki muuttuu toiselle vielä hullummaksi. Tajuaa tähänastista paremmin sen, mistä on ollut jo ehkä pieni aavistus.. Jaa-a. Vastuutaan joutuu aika lailla miettimään.